maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuunnelma-arvostelu


Kuunnelmassa olympiavoittaja on aika eksyksissä

Lentävä suomalainen kertoo Hannes Kolehmaisesta New Yorkissa.
RADIO JA TV 9.10.2016 2:00


"Hannes Kolehmaninen New Yorkissa vuonna 1911." Kolehmaninen po. Kolehmainen, ja kuva on vuodelta 1915. New Yorkin läpijuoksun voittokuvan taustasta kerrotaan tarkemmin täällä. 




KUOPION kaupunginteatterin ja Radioteatterin yhteistyönä toteutettu kuunnelma Lentävä suomalainen näyttää viisinkertaisen olympiamitalistin Hannes Kolehmaisen (1899–1966) surumielisessä valossa.
Juoksija tuntuu olevan eksyksissä New Yorkissa kahden naisen loukussa.
SUOMEN ja Yhdysvaltain välillä horjuvan Kolehmaisen oloa ei helpota, että hän on joutunut 1920-luvun poliittisen jakautumisen pelinappulaksi.
Sosialistit syyttävät häntä petturiksi ja "leipävallankumoukselliseksi".
JOUNI TOSSAVAISEN kirjoittama ja Pekka Laasosen ohjaama kuunnelma hakee vaikutteensa menneisyydestä.

Dramaturgia ja äänisuunnittelu eivät tarjoa yllätyksiä. Pääroolin tulkitseva Karri Lämpsä on suomalaisessa eleettömyydessään turhankin pedantti – tunnerekisteri on kadoksissa.

KUN urheilusankari lopulta päätyy palaamaan kotimaahansa, ratkaisu ei taida tehdä häntä yhtään onnellisemmaksi.


Kuunnelman voi kuunnella Yle Areenasta kuukauden verran. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti