tiistai 17. marraskuuta 2015

Hanneksen pakkomielteet eivät ole vain fiktiota

Hanneksen toistamispakot syömisen, harjoittelun ja varsinkin ennen kilpailua eivät vaikuta vain fiktiolta Lentävässä suomalaisessa, jos niitä vertaa estejuoksija Sandra Erikssonin todellisiin pakkomielteisiin, joita hän on kuvannut Ruotsin Runners Worldin blogissaan.

"Se, että kurkistan ulko-oven ovisilmästä joka ilta ennen kuin menen nukkumaan, ei ehkä ole niin omituista. Mutta se ei oikein riitä. Minun täytyy katsoa reiästä viidestä eri kulmasta."

"Minun täytyy myös laskea, kuinka monessa ikkunassa on valo vastapäisessä talossa. Siksi minun pitää katsoa taloa kahdesta eri ikkunasta. Ja minun pitää nähdä koko talo kummastakin ikkunasta."

"Sitten on tuhansia muitakin asioita. Esimerkiksi minun pitää koskea mahdollisimman moneen pintaan, kun istun tietokoneelle, kuten tuoliin, pöytään, tietokoneeseen, näppäimistöön, näyttöön, paitaani, ihooni, hiuksiini jne. Sellaisia juttuja."


Karo Hämäläisen kuvaus Paavo Nurmesta romaanissa Yksin taas tulee mieleen tästä Erikssonin mielteestä:

"Kaikista eniten pelkään tehdä virheitä. Mikään ei pelota minua niin paljon kuin tehdä jotain väärin, kun joku toinen näkee tai kuulee. Rakastan uusien asioiden opettelua, mutta vihaan tehdä niitä ensi kertaa. On melkoinen projekti saada minua tekemään uusia asioita harjoituksissa."

Suom. Ilta-Sanomat 17.11.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti