perjantai 28. marraskuuta 2014

Urheilun musta kirja

Declan Hill
Maksetut maalit. Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus
Suom. Arto Konttinen
Into 2014, 432 s.
"Gym Park", Hernesaari, Helskinki 2014.




















Kun Suomessa harjoitetaan sopupeliä virkamiesten ja urheilubisneksen välillä, ei voida puhua lahjonnasta vaan markkinointiyhteistyöstä. Helsingin liikuntajohtajan jaeltua kymmenien ellei satojentuhansien eurojen edestä etuja kavereiden urheiluseuroille, johtaja perustelee toimiaan näin:
"Ky­sees­sä on mark­ki­noin­ti­yh­teis­työ ta­pah­tu­mien kans­sa ei­kä seu­ro­jen tu­ke­mi­nen. Seu­ro­ja avus­te­taan seu­ro­jen avus­tuk­sil­la. Val­tuus­ton hy­väk­sy­män stra­te­gian mu­kaan Hel­sin­ki ha­luaa ol­la ta­pah­tu­ma­kau­pun­ki. Ta­voit­tee­na on li­sä­tä Hel­sin­gin tun­net­tuut­ta vah­vis­ta­mal­la kau­pun­gin mark­ki­noin­nin vai­kut­ta­vuut­ta. Hel­sin­ki ha­luaa ol­la toi­mi­va ta­pah­tu­ma­kau­pun­ki, ha­lut­tu isän­tä­kau­pun­ki, mo­ni­puo­lis­ten ja eri­lai­sia ylei­sö­jä ko­koa­vien omien ja vie­rai­le­vien ta­pah­tu­mien kau­pun­ki, jär­jes­tä­jien kump­pa­ni ja myön­tei­nen mah­dol­lis­ta­ja. " (Jyri Hänninen/Esa Mäkinen: "Helsingin liikuntajohtajan rahankäyttöä selvitellään", Helsingin Sanomat 28.11.2014, A22)
Yhtä vaikeaa kuin Helsingissä on selvittää, antoiko vai ottiko kaupungin liikuntajohtaja Anssi Rauramo lahjuksia, kanadalaisen tutkivan toimittajan Declan Hillin oli hankkia pitäviä todisteita muun muassa MM-kisoissa maksetuista jalkapallomaaleista. Declan kiersi liki kaikkialla, missä jalkapalloa pelataan ammattimaisesti, ja joka puolelta maapalloa löytyy yhtä hyviä selittäjiä ja ammattiselityksiä kuin Helsingin kaupungin liikuntajohtajalta.
Kuka voi väittää, että vaikkapa Rauramon käyttämät sanat "yhteistyösopimus" ja "markkinointituki" voisivat millään tavalla liittyä niin rahvaanomaiseen toimeen kuin lahjonta? Veronmaksajien ja urheilubisneksen rahojen sekoittamisesta ei missään tapauksessa voi olla kyse. Ja vaikka joku, tai journalisti Hill, vain viittaa tuollaisen mahdollisuuden suuntaan, seuraavaksi hän on ruokaa ammattilaisten palkkaaman lakimiesarmeijan hampaissa.
Helsinkiläisten lahjusrahat ovat sinttejä kansainvälisen ammattilaisurheilun rahameressä, jossa suurimpina petokaloina uivat veikkaajat ja vedonlyöjät. Suomalaisen Veikkauksen mainetta Hill ei tuhri, mutta kaikki muu urheiluun liittyvä rahaliikenne näyttää olevan järjestelykysymys. Ammattihuijarina hankkii yhtä hyvin kuin huippu-urheilijana, jos ei paremminkin, ja taatusti vähemmällä hikoilulla. Tosin niin Venäjällä kuin Aasian puolessa henki voi lähteä petturilta, ennen kuin peluriveikkaaja ehtii hikoilla kovin pitkään.
"Todettakoon siis", käyttääkseni ammattikriitikon itseään ylentävästi kansan puoleen kääntyvää ilmausta (toinen suosikkini, jota tässäkin yhteydessä voisin toistaa on: "Kerrataanpa vielä" ja vielä kolmas: "Aloitetaanpa alusta"), että Urheiluruudun ihmemaaleja ja hattutemppuja katsoo toisesta näkökulmasta luettuaan Hillin kertomukset jalkapallon ja järjestäytyneen rikollisuuden suhteista.
Parempi siis viisi vuotta myöhässä kuin ei milloinkaan, että Fix: Soccer and Organanized Crime (2008) saatiin suomeksi tuorestettuna suomenkielisen laitoksen esipuheella, joka kertoo Rovaniemen Palloseuran sopupelien paljastumisesta ja päättyy hurskaaseen toivomukseen: "Toivon, että tämä kirja riittää puhdistamaan lajin lopullisesti." (19)
Ja mitä sitten, jos jalkapalloilijat jalostuisivat pulmusiksi, kun lahjonta rehottaa kaikkialla siellä, missä huippu-urheilu kytkeytyy bisnekseen. Todellista muutosta ei tapahdu, ennen kuin penkkiurheilija nostaa perseensä penkistä, kääntää selkänsä ammattiturruttajille ja opettelee kävelemään ihan itse.
Ajattelu on lopulta vaikeinta myös urheillessa, ja huippu-urheilussa yleensä mitä pässimpi on aina parempi selfie Karalahden tatskoista, jotka todistavat, miten paska maa Venäjä on (pässin sijasta Hill tosin käyttää sanoja "sivistymättömät roistot"):
"Ihmisoikeuksia sortavan hallinnon kannalta on parempi, että ihmiset huutavat kaduilla Liverpoolin tai Manchester Unitedin kannatushuutoja kuin osoittavat mieltään lehdistön vapauden tai demokraattisten uudistusten puolesta." (110)

Lentävän suomalaisen lahjukset New Yorkissa


Hannes Kolehmaiseen ja Lentävään suomalaiseen ammattimainen vedonlyönti liittyy vuonna 1919 paljastuneen ensimmäiseen baseball-lahjonnan takia. Näistä Chicago White Soxin lahjuksista käytiin oikeutta vielä romaanin tapahtuma-aikaan keväällä 1921.

Vetoja välitti sen ajan kuuluisin suurrikollinen Arnold Rothstein, jonka tarinan kautta oli löydettävissä taustaa sille, miten vedonlyöntiä harjoitettiin New Yorkissa. Amerikan rahakkaimman amatöörien juoksukisan New Yorkin läpijuoksun Hannes voitti neljä kertaa.
Declan Hill vain viittaa baseballin ensimmäiseen sopupelikäryyn. Samalla tavalla tipoittain tulee tietoa myös muusta urheilurikollisuudesta, jonka alkupiste Hillin kirjassa on vuosi 1730. Silloin kriketille jouduttiin vedonlyöjien takia kehittelemään reilumman pelin sääntöjä. Siitä huolimatta lahjonta oli yleistä "vähintään kahdensadan vuoden ajan".
Sitäkään en tiennyt, että kävelyyn liittyi lahjontaa jo 1800-luvulla. Hillin mukaan fiktion ystävien kannattaisi tutustua Arthur Morrisonin vuonna 1894 kirjoittamaan romaaniin The Loss of Sammy Crocket, "jossa Martin Hewitt, eräs myöhäisviktoriaanisen ajan kirjallisuuden suurista etsivähahmoista, tutkii ammattilaiskävelyn maailmaa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti