maanantai 10. marraskuuta 2014

Piikkarit ja heroiini keksittiin samana vuonna

Hannes Kolehmaisen
Tukholman 1912 piikkarit.
Kuva: Suomen Urheilumuseo.
Piikkarit keksittiin vuonna 1898. Samana vuonna Bayern alkoi markkinoida heroiinia uni- ja jopa yskänlääkkeeksi. Bayernin mukaan heroiini oli niin turvallista ja sivuvaikutuksista vapaata, että se sopi lapsillekin.

Heroiini ei ole enää Bayernin ykkösmyyntituotteita, mutta piikkarit ovat edelleen kuusipiikkisiä, kuten englantilaisen Joe Foster'sin ensimmäisissä Running Pumpseissa. Englantilainen Alfred Shrubb juoksi Fostersin nahkapiikkareilla vuoden 1904 ennätyksensä, mutta maailmanlaajuinen läpimurto saatiin vasta pikajuoksuvoittojen kautta Pariisissa 1924.


Fostersin firman osti myöhemmin Reebok.

Hannes Kolehmainen puolestaan vaikututti urheiluvälinevalmistaja Karhun tuotteisiin. Arno Hohenthal perusti vuonna 1910 yrityksen, joka aluksi toimi nimellä Oy Urheilutarpeet – Sportartiklar Ab.

Tukholman 1912 olympiakisoja ennen kunnon piikkareita, oli vaikea saada varsinkin Suomesta. Auttaakseen Kolehmaista Hohenthal matkustikin Lontooseen hankkimaan juoksukenkiä mukanaan piirros Kolehmaisen jalasta ja kengän numero.

Uudet piikkarit olivat liian pitkät ja kapeat, mutta näillä ”kanooteilla” Hannes pisteli Tukholman voittonsa. Ja nämä ”kanootit” antoivat Hohentahlille virikkeen urheilukenkien valmistukseen. 

Kahdeksan vuotta myöhemmin Kolehmainen juoksi maratonkultaa Antwerpenissa juuri Urheilutarpeiden kengillä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti