Neljän tähden hymy | Aamulehti

Joulumyyntiä jonkun verran ja jokunen hetki Kuopion torin alapuolella Rosebudin tiskillä 20.12.2014.

Aamulehti 14.12.2014.

Tuorein arvio New Yorkin Lentävästä suomalaisesta on julkaistu Aamulehdessä. Jorma Pokkisen kritiikki ilmestyi 14.12.204.

Aiemmin tehdyt arvostelut ja haastattelut löytyvät täältä.

Vallan hyvä iskurityöläinen: Hannes Kolehmainen

Hyvää joulua! Moskova 9.9.2008.

Urheilu kuten muutkin yritykset, armeija, joulu, koulu, sairaala ja yliopisto lataavat vallan ihmisen kehoon kehdosta ruumiiseen, ja ruumiskin asemoidaan arkussaan terveen järjen mukaiseen järjestykseen hautausmaalla. Ja kun järki voittaa, totuus on jotain muuta.

Juoksijana Hannes Kolehmainen oli tämän vallan hyvän lataamon iskurityöläinen. Yhdessä veljensä Viljamin kanssa hän tuotti kapitalistiseen talouteen tietoa kehosta samalla tavalla kuin sotilas- ja koulukuri, jota toteutettiin tehokkaimmin valtiovaltaa vastustaneiden vallankumouksellisten Neuvostoliitossa, proletariaatin diktatuurissa. Karl Marxia häpäisseistä ruumiin kolotuksista irti hierominen kestää näköjään sukupolven jos toisenkin, olipa Venäjällä käytössä öljyä eli linimenttiä.

Vanhemmiten niin Hanneksesta, Viljamista kuin Tatusta tuli lihavia, vallan yhtä paksuja ja leveitä kuin nykyhetkestä, josta ei saa kiinni.

Taatusti ei voi sanoa, pitäisikö olla liikkumaton vai liikkua, että mainostaja ei huomaisi heikkoa kohtaani, läskiäni, juoppouttani tai tupakointiani, joiden kimppuun valtiovallan jokapäivä siunaama yksityisyrittäjä pureutuu kaikilla kanavilla somen vahvistaessa lauman yksimielisyyttä. Napit on pantu korviin, nappulat paikalleen ja lääketieteen nimissä luetteloidaan mahdollisimman suuri sairaiden joukko.

”Kehon hallinta ja tietoisuus omasta kehosta on voitu saavuttaa vain sen vaikutuksesta, että valta on lautautunut kehoon: voimistelu, harjoitukset, lihasten kehittäminen, alastomuus, kauniin kehon ylistäminen... kaikki tämä tapahtuu viivalla, joka johtaa haluun saada oma keho sitkeällä, itsepäisellä ja pikkutarkalla työllä, jota valta on suunnannut lasten kehoihin, sotilaiden kehoihin ja terveisiin kehoihin.

Mutta heti kun valta tuottaa tämän vaikutuksen, joka on samansuuntainen kuin sen valloitukset, esiin tulee väistämättä oman kehon vaatiminen valtaa vastaan, terveys asettuu taloutta vastaan, nautinto asettuu seksuaalisuuden, avioliiton ja sivellisyyden moraalisia normeja vastaan. Ja yhtäkkiä siitä, minkä ansiosta valta oli voimakasta, tulee sitä, minkä vuoksi sen kimppuun hyökätään... Valta on edennyt kehoon, sitten se huomaa joutuvansa alttiiksi tuossa samassa kehossa... ja taistelu jatkuu.

(Michael Foucault: Parhaat, suom. Tapani Kilpeläinen, niin & näin 2014, 145)

Ensimmäinen mainos ja urheiluessee Parnassossa

Likeltä ensimmäinen mainos kirjoistani ikinä, jos Voima-
lehteä ei lasketa mukaan: Parnasso 6-7/204, 2.

Ensimmäinen mainos New Yorkin Lentävästä suomalaisesta julkaistiin Parnassossa 6-7/2014 sivulla 2. Se on myös kautta aikain ensimmäinen jeppis, jonka kustantajani on julkaissut muualla kuin kirjakatalogeissaan, muinoin ilmestyneessä Liken uutisissa ja osin omistamassaan Voima-lehdessä.

Hannu Paloviita leikkasi
ensikappaleen ensimmäisestä
romaanistani Koirastähti
vuonna 1996.

Samassa Parnassossa on julkaistu sivuilla 48-53 esseeni "Tuntematon urheilukirjailija. Sata vuotta suomalaista kaunokirjallista urheilua" otsikolla "Urheilukirjailijoiden jäljillä. Urheilufiktiota on julkaistu Suomessa sata vuotta".

Nykyinen kustantajani Like, joka on julkaissut 17 teostani, aloitti pienkustantamona. Vuonna 1993 ensimmäinen Like-kirjani, runokokoelma Hakamono tehtiin alusta loppuun asti omin käsin. Timo Ernamo kustannustoimitti ja Hannu Paloviita johti firmaa, mutta osasi myös leikata ensimmäisen tekijänkappaleen ensimmäisestä romaanistani Koirastähti (1996).

Keskisuurena kustantamona Like myytiin Otavalle, Ernamo lähti WSOY:n omistamaan Johnny Knigaan ja Paloviita perusti vaimonsa Iia Simeksen kanssa Rosebudin. Nyt Knigan palkkalistoilla on kaksi työntekijää, Likellä 17 ja Rosebudilla on kirjakauppa Kuopion kauppahallissakin.

Rosebudin kauppa Kuopiossa tuottaa voittoa yhtä vähän Paloviidalle kuin minun kirjojeni myynnilläni on merkitystä Otavalle. En kuvittele, että mainostamalla tilanteeni olisi ollut erilainen tai voisi muuttua kirjailijana tämän paremmaksi.

Vasta kun tavara alkaa liikkua kassan kautta lukijan kassiin, mainoksella saatetaan kiihdyttää myyntiä entisestään. Tähän päivään mennessä ei ole tarvinnut kiihdyttää.

Kirjailijan elämisen ehdoista viimeisten aikojen parhaita kuvauksia löytyy pari viikkoa sitten Suomen Kirjailijaliiton johtokuntaan valitun JP Koskisen blogista Savurenkaita. Koskisen "Marraskuun raportin" mukaan:

"Tässä kokonaistilanne tällä hetkellä:

NETTOTULOT/kk                               TAVOITE
Elokuu: 54€                        (-946€,      54/1000)
Syyskuu: 673€                   (-1273€,   727/2000)
Lokakuu: 101€                   (-2172€,   828/3000)
Marraskuu: 1948€            (-1224€,  2776/4000)

Kirittävää siis jää yhä mutta suunta on viimeinkin oikea. En nyt ehkä uskalla heittää hattua ilmaan, sillä loppujen noin 9000 euron raapiminen kasaan on vielä työn ja tuskan takana. Paljon ratkeaa keväällä, kun tämän vuoden kirjamyynnit tilitetään. Pitää toivoa parasta ja pelätä pahinta."

Ennen kuin Lentävän suomalaisen myynti tilitetään, Parnasson esseepalkka tulee tarpeeseen; apurahoitus loppui syyskuussa eikä ensi vuoden tuloista ole tiedossa muuta kuin tavoitteet: vuonna 2015 voin ehkä nauttia 22. teokseni kanssa 30-vuotistaitelijajuhlaa. 

Urheilun musta kirja

Declan Hill

Maksetut maalit. Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus

Suom. Arto Konttinen

Into 2014, 432 s.

"Gym Park", Hernesaari, Helskinki 2014.

Kun Suomessa harjoitetaan sopupeliä virkamiesten ja urheilubisneksen välillä, ei voida puhua lahjonnasta vaan markkinointiyhteistyöstä. Helsingin liikuntajohtajan jaeltua kymmenien ellei satojentuhansien eurojen edestä etuja kavereiden urheiluseuroille, johtaja perustelee toimiaan näin:

"Ky­sees­sä on mark­ki­noin­ti­yh­teis­työ ta­pah­tu­mien kans­sa ei­kä seu­ro­jen tu­ke­mi­nen. Seu­ro­ja avus­te­taan seu­ro­jen avus­tuk­sil­la. Val­tuus­ton hy­väk­sy­män stra­te­gian mu­kaan Hel­sin­ki ha­luaa ol­la ta­pah­tu­ma­kau­pun­ki. Ta­voit­tee­na on li­sä­tä Hel­sin­gin tun­net­tuut­ta vah­vis­ta­mal­la kau­pun­gin mark­ki­noin­nin vai­kut­ta­vuut­ta. Hel­sin­ki ha­luaa ol­la toi­mi­va ta­pah­tu­ma­kau­pun­ki, ha­lut­tu isän­tä­kau­pun­ki, mo­ni­puo­lis­ten ja eri­lai­sia ylei­sö­jä ko­koa­vien omien ja vie­rai­le­vien ta­pah­tu­mien kau­pun­ki, jär­jes­tä­jien kump­pa­ni ja myön­tei­nen mah­dol­lis­ta­ja. " (Jyri Hänninen/Esa Mäkinen: "Helsingin liikuntajohtajan rahankäyttöä selvitellään", Helsingin Sanomat 28.11.2014, A22)

Yhtä vaikeaa kuin Helsingissä on selvittää, antoiko vai ottiko kaupungin liikuntajohtaja Anssi Rauramo lahjuksia, kanadalaisen tutkivan toimittajan Declan Hillin oli hankkia pitäviä todisteita muun muassa MM-kisoissa maksetuista jalkapallomaaleista. Declan kiersi liki kaikkialla, missä jalkapalloa pelataan ammattimaisesti, ja joka puolelta maapalloa löytyy yhtä hyviä selittäjiä ja ammattiselityksiä kuin Helsingin kaupungin liikuntajohtajalta.

Kuka voi väittää, että vaikkapa Rauramon käyttämät sanat "yhteistyösopimus" ja "markkinointituki" voisivat millään tavalla liittyä niin rahvaanomaiseen toimeen kuin lahjonta? Veronmaksajien ja urheilubisneksen rahojen sekoittamisesta ei missään tapauksessa voi olla kyse. Ja vaikka joku, tai journalisti Hill, vain viittaa tuollaisen mahdollisuuden suuntaan, seuraavaksi hän on ruokaa ammattilaisten palkkaaman lakimiesarmeijan hampaissa.

Helsinkiläisten lahjusrahat ovat sinttejä kansainvälisen ammattilaisurheilun rahameressä, jossa suurimpina petokaloina uivat veikkaajat ja vedonlyöjät. Suomalaisen Veikkauksen mainetta Hill ei tuhri, mutta kaikki muu urheiluun liittyvä rahaliikenne näyttää olevan järjestelykysymys. Ammattihuijarina hankkii yhtä hyvin kuin huippu-urheilijana, jos ei paremminkin, ja taatusti vähemmällä hikoilulla. Tosin niin Venäjällä kuin Aasian puolessa henki voi lähteä petturilta, ennen kuin peluriveikkaaja ehtii hikoilla kovin pitkään.

"Todettakoon siis", käyttääkseni ammattikriitikon itseään ylentävästi kansan puoleen kääntyvää ilmausta (toinen suosikkini, jota tässäkin yhteydessä voisin toistaa on: "Kerrataanpa vielä" ja vielä kolmas: "Aloitetaanpa alusta"), että Urheiluruudun ihmemaaleja ja hattutemppuja katsoo toisesta näkökulmasta luettuaan Hillin kertomukset jalkapallon ja järjestäytyneen rikollisuuden suhteista.

Parempi siis viisi vuotta myöhässä kuin ei milloinkaan, että Fix: Soccer and Organanized Crime (2008) saatiin suomeksi tuorestettuna suomenkielisen laitoksen esipuheella, joka kertoo Rovaniemen Palloseuran sopupelien paljastumisesta ja päättyy hurskaaseen toivomukseen: "Toivon, että tämä kirja riittää puhdistamaan lajin lopullisesti." (19)

Ja mitä sitten, jos jalkapalloilijat jalostuisivat pulmusiksi, kun lahjonta rehottaa kaikkialla siellä, missä huippu-urheilu kytkeytyy bisnekseen. Todellista muutosta ei tapahdu, ennen kuin penkkiurheilija nostaa perseensä penkistä, kääntää selkänsä ammattiturruttajille ja opettelee kävelemään ihan itse.

Ajattelu on lopulta vaikeinta myös urheillessa, ja huippu-urheilussa yleensä mitä pässimpi on aina parempi selfie Karalahden tatskoista, jotka todistavat, miten paska maa Venäjä on (pässin sijasta Hill tosin käyttää sanoja "sivistymättömät roistot"):

"Ihmisoikeuksia sortavan hallinnon kannalta on parempi, että ihmiset huutavat kaduilla Liverpoolin tai Manchester Unitedin kannatushuutoja kuin osoittavat mieltään lehdistön vapauden tai demokraattisten uudistusten puolesta." (110)

Lentävän suomalaisen lahjukset New Yorkissa

Hannes Kolehmaiseen ja Lentävään suomalaiseen ammattimainen vedonlyönti liittyy vuonna 1919 paljastuneen ensimmäiseen baseball-lahjonnan takia. Näistä Chicago White Soxin lahjuksista käytiin oikeutta vielä romaanin tapahtuma-aikaan keväällä 1921.

Vetoja välitti sen ajan kuuluisin suurrikollinen Arnold Rothstein, jonka tarinan kautta oli löydettävissä taustaa sille, miten vedonlyöntiä harjoitettiin New Yorkissa. Amerikan rahakkaimman amatöörien juoksukisan New Yorkin läpijuoksun Hannes voitti neljä kertaa.

Declan Hill vain viittaa baseballin ensimmäiseen sopupelikäryyn. Samalla tavalla tipoittain tulee tietoa myös muusta urheilurikollisuudesta, jonka alkupiste Hillin kirjassa on vuosi 1730. Silloin kriketille jouduttiin vedonlyöjien takia kehittelemään reilumman pelin sääntöjä. Siitä huolimatta lahjonta oli yleistä "vähintään kahdensadan vuoden ajan".

Sitäkään en tiennyt, että kävelyyn liittyi lahjontaa jo 1800-luvulla. Hillin mukaan fiktion ystävien kannattaisi tutustua Arthur Morrisonin vuonna 1894 kirjoittamaan romaaniin The Loss of Sammy Crocket, "jossa Martin Hewitt, eräs myöhäisviktoriaanisen ajan kirjallisuuden suurista etsivähahmoista, tutkii ammattilaiskävelyn maailmaa".

Kaupunkitietoa: Savonia palkinto 2015

Savonia-kirjallisuuspakintoehdokkaat julkistettiin
Kuopion kaupunginkirjastossa kirjallisuustapahtuma
Kirjakantin avajaisissa 21.11.2014. Kuva: Siiri Tossavainen.

"Savonia-kirjallisuuspalkinto jaetaan vuosittain tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta.

Palkinnosta päättää kaupunginhallituksen nimeämä Savonia-palkintoraati, johon kuuluvat puheenjohtajana Varpu Puskala, varapuheenjohtajana Jaakko Kosunen sekä jäseninä Hannu Koponen, Atik Ismail, Seppo Kononen, Jukka Liukkonen, Neeta Röppänen, Matti Vanhanen sekä Terttu Vilpponen-Salmela. SIhteerinä toimii Kirsti Hietanen.

Raati valikoi palkintoehdokkaat kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten soveltuvalla menetelmällä. Ulkopuolisia suosituksia tai ilmoittautumisia raati ei ota vastaan.

Savonia-palkinnon suuruus on 10.000 euroa. Palkinto jaetaan vuodenvaihteessa."

Vihaiset eläkeläisjuoksijat: Tatu ja Paavo

”Tatu on nykyisin armottoman vihainen urheilulle. 

‒ Ei minulla ole mitään tekemistä kaikenmaailman liittojen lehtien kanssa! puhisi hän heti alkajaiksi. ‒ Koko urheilu on suurta humpuukia!” 

Kiitos tästäkin arkistouutisesta kuuluu
tutkija Erkki Vettenniemelle.

 (Tatu Kolehmainen, ”Vihainen maratoonari!”, Urheilun Joulu 1937).

Yhtä vihainen kuin Tatu oli Paavo Nurmi 1970-luvun alun viimeisissä haastatteluissa, joissa hän mitätöi urheilusaavutuksensa ja tuomitsi koko urheilusysteemin. Urheiluun verrattuna esimerkiksi taide oli jotain muuta, paljon kauemmin säilyvää.

Niin Tatun kuin Paavon lausunnoista on käytännössä vaiettu, mikä ei tarvinne selityksiä urheilumainosten välissä urheilujuttuja ja Yleisradion urheilupuffaamista seuranneilta.

Erkki Vettenniemen Suomalaisen kestävyysjuoksun historian (SKS 2014) mukaan Viljami Kolehmainen lihoi Floridassa yhtä pyöreäksi 90-kiloiseksi kuin veljensä Tatu vahtimestarin hommissa.

Vahtimestarina Hanneskin päätti työuransa, mutta kuvista päätellen hieman laihemmassa kunnossa kuin vanhemmat veljensä. Ossi Viidan Hymyilevän Hanneksen (Otava 2003) mukaan paremman puoleiset juomat olivat kuitenkin alkaneet kiinnostaa Helsingin urheiluliikkeestä luopumisen jälkeen 1950-luvulla.

Piikkarit ja heroiini keksittiin samana vuonna

Hannes Kolehmaisen
Tukholman 1912 piikkarit.
Kuva: Suomen Urheilumuseo.

Piikkarit keksittiin vuonna 1898. Samana vuonna Bayern alkoi markkinoida heroiinia uni- ja jopa yskänlääkkeeksi. Bayernin mukaan heroiini oli niin turvallista ja sivuvaikutuksista vapaata, että se sopi lapsillekin.

Heroiini ei ole enää Bayernin ykkösmyyntituotteita, mutta piikkarit ovat edelleen kuusipiikkisiä, kuten englantilaisen Joe Foster'sin ensimmäisissä Running Pumpseissa. Englantilainen Alfred Shrubb juoksi Fostersin nahkapiikkareilla vuoden 1904 ennätyksensä, mutta maailmanlaajuinen läpimurto saatiin vasta pikajuoksuvoittojen kautta Pariisissa 1924.

Fostersin firman osti myöhemmin Reebok.

Hannes Kolehmainen puolestaan vaikututti urheiluvälinevalmistaja Karhun tuotteisiin. Arno Hohenthal perusti vuonna 1910 yrityksen, joka aluksi toimi nimellä Oy Urheilutarpeet – Sportartiklar Ab.

Tukholman 1912 olympiakisoja ennen kunnon piikkareita, oli vaikea saada varsinkin Suomesta. Auttaakseen Kolehmaista Hohenthal matkustikin Lontooseen hankkimaan juoksukenkiä mukanaan piirros Kolehmaisen jalasta ja kengän numero.

Uudet piikkarit olivat liian pitkät ja kapeat, mutta näillä ”kanooteilla” Hannes pisteli Tukholman voittonsa. Ja nämä ”kanootit” antoivat Hohentahlille virikkeen urheilukenkien valmistukseen. 

Kahdeksan vuotta myöhemmin Kolehmainen juoksi maratonkultaa Antwerpenissa juuri Urheilutarpeiden kengillä.

 

Uusia arvioita: Juoksija, Kestävyysjuoksu.fi, TS

Juoksija 8/2014, 77.

"Kuopiolaisen Jouni Tossavaisen teos kuopiolaissyntyisestä kilpajuoksijasta Hannes Kolehmaisesta (1889-1966) on romaani. New Yorkin Lentävä suomalainen on siten sepite, fiktiivinen kertomus, jonka yhtymäkohdat tekstin ulkopuoliseen todellisuuteen ovat yhtä huterat kuin minkä tahansa kaunokirjallisen tuotteen.

Tuollaisia muistutuksia ei oikein kehtaisi edes julkaista, niiden kun luulisi olevan kirjallisuuskritiikin itsestään selvä perusta. Nyt vain pääsi käymään niin, että takakannen lupaus 'tosipohjaisesta kertomuksesta' harhautti kasapäin lukijoita. Esimerkiksi kirjallisuuslehti Parnasson (4/2014) arviossa hämmästellään Tossavaisen vyöryttämiä 'tosiasioita' Kolehmaisen elämästä."

(Erkki Vettenniemi: ”Matka Hanneksen tajuntaan”, Juoksija 8/2014, 77)

"Vuosittain julkaistavassa suomalaisten romaanien rajoitetussa joukossa urheilu on harvinainen aihe. Vielä harvemmin, jos koskaan, on suomalaisen romaanin päähenkilöksi valittu tosielämän urheilusankari. Nyt sen on tehnyt Jouni Tossavainen, jonka uuden romaanin päähenkilö on Hannes Kolehmainen. Vastaavista suomenkielisistä kerronta-asetelmista tulee mieleen vain Jean Echenozin suomennettu romaani Pitkä juoksu (2010), joka kertoo Emil Zatopekin tarinan."

(Outi Ojanen: ”Kuukauden kirja”, Kestävyysurheilu.fi 18.8.2014)

"Ei ole helppo kirjoittaa romaania Kolehmaisen kaltaisesta legendasta sortumatta patsaan kiillotukseen ja ylisanoihin. Tossavainen on löytänyt aiheeseen kiinnostavan näkökulman ja välttää karikot. Kuva ristiriitojen keskellä elävästä Kolehmaisesta hengittää, ja koskettaa.

Romaanin kieli on elävää, englannilla ja fingelskalla väritettyä. Aikakauden henki ja New York ovat romaanissa vahvana läsnä."

(Kimmo Rantanen: ”Juoksijan kujanjuoksu”, Turun Sanomat 4.10.2014)

"Kirja on mielenkiintoinen paketti 1920-luvun historiaa amerikkalaisin ja suomalaisin silmin, ja ennen kaikkea sen ajan huippu-urheilijan näkökulmaa ja haasteita, paitsi henkilökohtaisesti myös laajemminkin yhteiskunnallisesti nähtynä. Kuka edustaa ja mitä, amatöörinä vai ammattilaisena..."

(Marja-Liisa: ”New Yorkin lentävä suomalainen”, Tuhansia sivuja 4.9.2014)

Juha Kanerva: ”Juosta vai muurata”, Urheilusanomat 38/2014, 69

Kirkko & Koti 24.6.2015, 11.

Matti Saurama: "Pitkänmatkan juoksijan sisäinen kuva", Parnasso 4/2014, 68

Jorma Pokkinen: "Hyytynyt hymy", Aamulehti 14.12.2014

Kirsti Vuorela: "Kolehmaisen kohtalon kevät", Kymen Sanomat / Länsi-Savo 3.1.2015

Terhi Laitinen: "Elää se herrakin elämäänsä ja kärsii", Kirkko & Koti 24.6.2015, 11

Vesa Karonen: "Suurten juoksijalegendojen Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen arki kramppasi ja tavoitteet kaikkosivat", HelsinginSanomat 13.9.2015

Haastatteluja

Anja Hiltunen: ”Uusi romaani raottaa Hannes Kolehmaisen elämää”, YLE Radio Savo 31.5.2014

Risto Löf: ”Mestarin kujanjuoksu”, Savon Sanomat / Sunnuntaisuomalainen 19.6.2014, 38

Erik Ahonen: "Savolainen Hannes hymyilee", Aamulehti 13.7.2014,B 26-29 / Satakunnan Kansa29.7.2014, 8-10

Ari Pusa: ”Suomi juostiin maailmankartalle”, Helsingin Sanomat24.10.2014, A33

Seppo Tikkanen: "Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle. 'Helppo aloittaa 30-vuotistaiteilijajuhlat'", YLE Radio Savo 2.1.2015
Veera Jääskeläinen: ”Kirjat syntyvät ihmetyksestä”,Savon Sanomat 3.1.2015, 17
Kirsti Vuorela: ”Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle”, Kymen Sanomat / Länsi-Savo 3.1.2015
Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat 3.1.2015

Voittajan tukka harveni nopeasti Amerikassa

Nuoren miehen tukka harveni kolmessa vuodessa New Yorkin juoksu- ja muurausurakoissa. Tukholman vuoden 1912 voittokuvissa 22-vuotiaalla Hannes Kolehmaisella on tukkaa päässä huomattavasti enemmän kuin New Yorkin läpijuoksun voittokuvassa vuodelta 1915.

Helsingin Sanomien kuva-arkiston tietojen mukaan Hannes Kolehmainen juoksi New Yorkin maratonilla 1911 (”Suomi juostiin maailmankartalle”, HS 24.10.2014, A33). 

Ensimmäisen New Yorkin maratonin eli The Evening Mail Modified Marathonin Hannes kuitenkin juoksi ja voitti vasta vuonna 1913, ja kuvassa hän juoksee kohti kolmatta voittoa vuonna 1915.

Tämä selviää Toivo T. Kailan Kolehmais-elämäkerran (1926) sivun 104 kuvasta, jossa Hanneksella on samanlainen numerolappu kuin minulle aiemmin tuntematomaksi jääneessä Hesarin arkistokuvassa. Jos tämä kuva olisi ollut käytettävissä, se olisi sopinut New Yorkin Lentävän suomalaisen takakanteen paremmin kuin Tukholman vuoden 1912 voittokuva.

Tukan harvuudesta voisi epäillä, että kuva liittyy Hanneksen viimeiseen New Yorkin läpijuoksun voittoon vuonna 1917, mutta Kailan mukaan ”Hannes juoksi Tatu-veljensä tavoin valkoinen nenäliina päässä, ja voitti vastoin yleisön luuloa”.

Vuoteen 1917 viittaisi sekin, että Hannekselle ei ole seuransa Irish Athletic Clubin edustusasu, kuten edellisen vuoden läpijuoksusussa, joka päättyi katkeraan tappioon Ville Kyröselle. Hannes erosi New Yorkiin muuttonsa jälkeen edustamastaan irlantilaisseurasta vuonna 1916.

Fiktiota ja faktaa Helsingin kirjamessuilta

Vas. Karo Hämäläinen, oik. Erkki Vettenniemi Helsingin kirjamessujen
Kirjakahvilan lavalla torstaina 23.10.2014. Kuvat: Marita Porrassalmi.

"Oli­ko sit­ten­kin vain pelk­kää sat­tu­maa, et­tä juu­ri kes­tä­vyys­juok­sus­ta tu­li suo­ma­lai­nen me­nes­tys­la­ji?

Tut­ki­ja ja kir­jai­li­ja Erkki Vettenniemen mu­kaan oli. "Kes­tä­vyys­juok­sus­ta sat­tui tu­le­maan kan­sain­vä­lis­tä me­nes­tys­tä enem­män kuin muis­sa la­jeis­sa. Jos me­nes­tys­tä oli­si tul­lut kol­mi­loi­kas­ta tai nais­ten mou­ka­ris­ta, suo­ma­lai­nen si­su oli­si yh­dis­tet­ty nii­hin", heit­tää Vet­ten­nie­mi.

Viit­taus nais­ten mou­ka­riin tie­tys­ti on­tuu, kos­ka sii­tä tu­li hy­väk­syt­ty kil­pai­lu­la­ji vas­ta 1990-lu­vul­la. Kes­tä­vyys­juok­sun me­nes­tys taas al­koi Tuk­hol­man olym­pia­lai­sis­ta 1912, jos­sa Hannes Kolehmainen "juok­si Suo­men maail­man­kar­tal­le".

VET­TEN­NIE­MI sel­vit­tää laa­jas­ti suo­ma­lais­ta kes­tä­vyys­juok­sua ei­len tors­tai­na jul­kis­te­tus­sa kir­jas­saan Suo­ma­lai­sen kes­tä­vyys­juok­sun his­to­ria (SKS). Vet­ten­nie­men teos pe­rus­tuu fak­taan, mut­ta aiem­min tä­nä vuon­na il­mes­ty­nyt Jouni Tossavaisen kir­ja New Yor­kin len­tä­vä suo­ma­lai­nen (Li­ke) on 429 si­vua kes­tä­vyys­juok­sun fik­tio­ta.

Mo­lem­mis­sa kir­jois­sa on kui­ten­kin yh­tei­nen ta­ri­na: Han­nes Ko­leh­mai­nen.

IL­MAN Ko­leh­mais­ta ja var­sin­kin hä­nen Viljam-vel­jeään kes­tä­vyys­juok­su tus­kin oli­si kos­kaan nous­sut sii­hen lä­hes le­gen­daa­ri­seen ase­maan, jo­ka sil­lä on Suo­mes­sa ol­lut. Kes­tä­vyys­juok­sun myyt­ti al­koi Vet­ten­nie­men mu­kaan mur­tua vas­ta 1990-lu­vul­la.

Vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa al­koi uu­si ai­ka­kau­si, kun kes­tä­vyys­juok­sus­ta tu­li mas­so­jen ur­hei­lua, mut­ta me­nes­tys kil­pa­ra­doil­la käy­tän­nös­sä lop­pui muu­ta­maa vä­läh­dys­tä lu­kuun ot­ta­mat­ta ko­ko­naan.

"Vä­ki­val­ta- ja juo­ma­kult­tuu­ri syr­jäyt­ti hi­kiur­hei­lun. Tu­li jää­kiek­ko", väit­tää Vet­ten­nie­mi.

Helsingin Sanomat 24.10.2014, A33.

SUO­MEN kaik­kien ai­ko­jen me­nes­tyk­sek­käin kes­tä­vyys­juok­si­ja on ol­lut Paavo Nurmi, jo­ka voit­ti 1920-lu­vul­la yh­dek­sän olym­pia­kul­taa. "Nur­mea ei oli­si il­man Ko­leh­mais­ta. Nur­mi in­nos­tui juok­sus­ta Ko­leh­mai­sen kaut­ta, ja hän ha­lu­si tul­la it­se­kin yh­tä hy­väk­si", sa­noo Tos­sa­vai­nen.¹

Lasse Virénin juok­se­mat nel­jä kul­ta­mi­ta­lia 1972 ja 1976 ki­sois­sa oli­vat ta­val­laan luon­nol­li­nen jat­ke Ko­leh­mai­sel­le ja Nur­mel­le.

Tos­sa­vai­sen oma us­ko suo­ma­lai­seen kes­tä­vyys­juok­suun lop­pui, kun Martti Vainio kä­räh­ti do­pin­gis­ta Los An­ge­le­sis­sa 1984. "Vain tuh­kat jäi­vät jäl­jel­le."

Los An­ge­les on muu­ten­kin Ko­leh­mais­ta, Nur­mea ja Vai­nio­ta yh­dis­tä­vä te­ki­jä. Nur­men pi­ti juos­ta Los An­ge­le­sin ke­sä­ki­sois­sa 1932 ma­ra­ton Ko­leh­mai­sen van­hois­sa juok­su­ken­gis­sä. Nur­mea syy­tet­tiin kui­ten­kin am­mat­ti­lai­suu­des­ta, ei­kä hän juos­sut Han­nes-ni­men saa­neil­la tos­suil­la.

Vet­ten­nie­men mu­kaan ur­hei­li­jat osa­si­vat jo tuol­loin tuot­teis­taan it­sen­sä. "Tä­tä ei kek­sit­ty Suo­mes­sa."

SUO­MES­SA ei myös­kään kek­sit­ty kes­tä­vyys­juok­sun val­men­nus­ta, vaik­ka oli imar­te­le­vaa aja­tel­la, et­tä juu­ri Suo­mi oli täs­sä mui­den edel­lä. "Suo­mi oli ta­kim­mai­ses­sa ju­na­vau­nus­sa. Opit oli kek­sit­ty Yh­dys­val­lois­sa ja Eng­lan­nis­sa", sa­noo Vet­ten­nie­mi, jon­ka mu­kaan suo­ma­lai­set jäi­vät so­tien jäl­keen näi­den van­ho­jen aja­tus­ten van­geik­si. "Suo­mes­sa ei us­kot­tu, et­tä muual­ta voi­si löy­tää pa­rem­paa apua."

Vas­ta uu­si­see­lan­ti­lai­sen Arthur Lydiardin tu­lo Suo­meen 1967 uu­dis­ti suo­ma­lais­ten har­joit­te­lun. "Hän pa­ni suo­ma­lai­set juok­se­maan ym­pä­ri vuo­den aa­mus­ta il­taan", sa­noo Vet­te­nie­mi.

YK­SI suo­ma­lai­sen kes­tä­vyys­juok­sun le­gen­dois­ta on, et­tä Ko­leh­mai­nen kil­pai­li he­vos­ta vas­taan. "Se on kieh­to­va aja­tus, mut­ta sil­le ei löy­dy mis­tään min­kään­lais­ta näyt­töä", sa­noo Tos­sa­vai­nen.

"Ko­leh­mai­nen to­sin oli he­vo­sen kyy­dis­sä, mut­ta työ­väen­aat­teen ih­mi­se­nä hän ei voi­nut ker­toa ol­leen­sa por­va­rin rat­tail­la. Sik­si hän kek­si ko­ko ta­ri­nan."²

Myös Vet­ten­nie­mi pi­tää Ko­leh­mai­sen ja he­vo­sen kil­pa­juok­sua suul­li­sen pe­rin­teen sa­to­na. "Mi­nä­kin olen juos­sut pa­pan Pu­tia vas­taan", kuit­taa Vet­ten­nie­mi.

Tos­sa­vai­sen päi­vä­kir­jan muo­toon kir­joi­tet­tu Len­tä­vä suo­ma­lai­nen on en­sim­mäi­nen oi­keas­ta suo­ma­lai­ses­ta ur­hei­li­jas­ta ker­to­va fik­tii­vi­nen ro­maa­ni.³ Sa­mal­la se on toi­nen fik­tii­vi­nen ur­hei­li­ja­ker­to­mus, jo­ka ta­pah­tuu ul­ko­mail­la. En­sim­mäi­nen oli 1924 jul­kais­tu ro­maa­ni suo­ma­lai­ses­ta nyrk­kei­li­jäs­tä Yh­dys­val­lois­sa.⁴

Signeraauskaverina
Musta Barbaari.

Kaik­kien ai­ko­jen en­sim­mäi­nen suo­ma­lai­nen mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­nen ur­hei­lu­ro­maa­ni il­mes­tyi sa­ta vuot­ta sit­ten, kun Väinö Kataja kir­joit­ti teok­sen Hei­nä­ran­nan olym­pia­lai­set.

(Ari Pusa: "Suomi juostiin maailmankartalle. Jouni Tossavainen ja Erkki Vettenniemi tarjoavat fiktiota ja faktaa suomalaisesta kestävyysjuoksusta", Helsingin Sanomat 24.10.2014, A33)

Viisi virhettä

¹⁾

Urheilutoimituksen erikoistoimittajan Ari Pusan torstaina Helsingin kirjamessuilla tekemissä muistiinpanoissa on tällä kohtaa virhe. En ole sanonut näin, ehkä Vettenniemi sanoi näin esiintyessämme Kirjakahvilan lavalla klo 13.30.

²⁾

Esiintymisen jälkeisessä haastattelussa yritin sanoa tässä kohti, että tämä ajatus esitetään romaanissa Lentävä suomalainen, joka on Ossi Viidan väitöskirjaan Hymyilevä Hannes verrattuna yhtä vähän totta kuin Antti O. Arposen hevosteoria Pohjois-Savon urheiluhistoriassa.

³⁾

Haastattelussa en unonhtanut mainita Antero Raevuoren puolittain fiktiivistä teosta Paavo Nurmi - Juoksijain kuningas.

⁴⁾

Nimimerkki Eetu Kivelän romaanissa Ruuvisuora (1927) nyrkkeillään Yhdysvalloissa.

⁵⁾

Kuvatekstin mukaan "Hannes Kolehmainen juoksee New Yorkin maratonilla 1911", mutta Hannes muutti New Yorkiin vasta 1912 eikä vieraillut vuonna 1911 Yhdysvalloissa.

*)
"Voisin viettää suomalaisen kestävyysjuoksun kolmekymmentävuotishautajaisia." Lause on lainattu oikein kulttuurisivulla B5, mutta sitä ei sanonut urheiluhistorioitsija Erkki Vettenniemi, vaan toinen Karo Hämäläisen haastateltavista.

**)
Ja romaanin nimihän ei ole New Yorkin lentävä suomalainen, vaan New Yorkin Lentävä suomalainen, eikä se kerro "yhdestä vuodesta New Yorkissa", vaan tammi-toukokuusta 1921 New Yorkissa.

Syksyn 2014 kiinnostavimmat urheilukirjat

Suomalaisen kestävyysjuoksun historiasta keskustellaan torstaina 23.10. klo 13.30 Helsingin kirjamessujen Kirjakahvilassa.

Kirjailija ja tutkija Erkki Vettenniemen Suomalaisen kestävyysjuoksun historian (SKS) lisäksi syksyn kiinnostavimpiin urheilukirjoihin kuuluu urheilutoimittaja Juliet Macurin pyöräilija Lance Armostrongista kirjoittama douppausdokumentti Valheiden ketju (Tammi), josta kirjoitin juttua tänne.

Erkki Vettenniemi:
Suomalaisen kestävyysjuoksun
historia (SKS, 2014).

Erkki Vetteniemen kanssa keskustelen kestävyysjuoksun historiasta Helsingin kirjamessujen Kirjakahvilan lavalla torstaina 23.10. klo13.30 alkaen. Puhetta johdattaa kirjailija, juoksija ja Parnasson vastaava tuottaja Karo Hämäläinen.

New Yorkin Lentävän suomalaisen lisäksi syksyn urheilufiktioita löytyy ehkä viisi, vaikka haluaisin ottaa mukaan Jyrki Vainosen Askelia – kirjoituksia kävelemisestä (Basam Books). Mutta kirjastosta lainaamani Askel on enemmän matkakirja kuin kävelijä Valentin Konosen lantion keinuttelua.

Kaksi kotimaista kaunokirjallista teosta, joihin urheilu taikka huippu-urheilu jotenkin liittynevät, ovat Antti O. Arposen Pallo karkasi käsistä (Kustannushai: Urheiluhistorioitsijan vapaamielinen novellikokoelma) ja Matti Laineen Merkitty mies (Paasilinna: Ex-kiekkoilija etenee johtotehtäviin rikollisjärjestössä). 

Käännetyn kaunokirjallisuuden puolella Helsingin messuilla pitäisi olla jo luettavissa Giuseppe Catozzellan Et kai vain pelkää? (Like: Somalialaisen juoksijanaisen ankara kohtalo).

Nuortenkirjoissa jatkuu ainakin Kirsi Pehkosen jääkiekkosarja neljännellä osalla Ketjukaverit (Karisto). Myös Elisabeth Ahon nuortenromaanissa Tanssii Emman kanssa (Kustannus-Mäkelä) Emma harrastaa kilpatanssia.

Elämäkerrat ja muut tietokirjat

Historioitsijoiden sotakirjojen joukkoon on päässyt livahtamaan sotaan liittyvä urheilukirja Markku Jokisipilän Punakone ja vaahteranlehti (Otava: Neuvostoliiton jääkiekkojoukkue osana kylmää sotaa ja kansainvälistä politiikkaa).

Syksyn muita urheiluun liittyviä elämäkertoja ja tietokirjoja ovat muun muassa:

Eva Wahlström: Rajoilla (SKS). Omakohtainen kuvaus nyrkkeilijän elämästä ja urheilijan arjesta.

Alex Ferguson: Alex Ferguson (Minerva). Jalkapallovalmentajan omaelämäkerta. Ilmestyy elokuussa.

Ari Mennander: Teemu (Otava). Huippukiekkoilija Teemu Selänteen elämäkerta. Ilmestyy elokuussa.

Al Strachan & Wayne Gretzky: 99 Wayne Gretzkyn tarina (Minerva). Kiekkolegendan elämäkerta.

Karin Sturm: Michael Schumacher (Minerva). Formulakuljettajan elämäkerta.

Arto Teronen & Jouko Vuolle: Urana olympialaiset (Kirjapaja). Olympiapurjehtijan ja olympiakomitean jäsenen Peter Tallbergin elämäntarina. Ilmestyy lokakuussa.

Edellinen listaus perustuu Savon Sanomien kulttuuritoimituksen keräämiin ennakkotietoihin syksyn 2014 kirjoista.

Älä unohda näitä

Listasta puuttuu ainakin Kirsti Kurosen runokokoelma Suksin (Sanasato), josta maistiaisia täällä, ja Liikuntatieteellisen seuran julkaisemat: 

Teijo Pyykkösen Hurmaa, hikeä ja hengailua – liikunnan vähän syvempi olemus (velvoite- ja vilppiurheilun varjoon jäävät tunteet, jotka liikuttavat kansaa), 

Esa Roivion, Anita Saaranen-Kauppisen ja Pyykkösen Liikuntakynnyksen yli – ohjelmista ihmisen kohtaamiseen (miksi hyvä suunnitelma ei aina riitä ihmisen liikuttamiseen) ja 

Kari Kaurasen Lihas-, rakenne, toiminta ja voimaharjoittelu (perusteos lihaksen toimintaperiaatteista) sekä 

Sulevi Pellisen Kun rinkula valloitti Suomen (Suomen Urheilumuseosäätiö: Ringetten vaiheet Suomessa).

Ja vielä lukematon määrä muita urheiluaiheisia kirjoja näyttää löytyvän kustantajien omalta Lukulamppu-nettisivulta:

http://www.lukulamppu.fi/tuote-avainsana/urheilu/

Kaksi urheiluromaania ei sijoitu Suomeen

Vielä löytyi yksi ennen näkemätön Hannes
  Rolf Haikkolan muistelmasta Lasse Virénin
Menestyksen portaat, Ajatus 2003, 102.
Kuvassa Haikkola ja Hannes juoksevat
olympiakeräsysviestiä Porissa 1952.

Urheiluromaanin päähenkilönä on yleensä fiktiivinen 1500 metrin juoksija Sakari Koskenpää, kuten Laila Hietamiehellä Elämän huipulla (1974), tai Yrjö Niemelä niin kuin Urho Karhumäen Berliinin taideolympialaisissa kultaa voittaneessa romaanissa Avoveteen.

Ehkä siis ainakin tässä urheilevan päähenkilön valinnan mielessä New Yorkin Lentävä suomalainen, on jonkinlainen poikkeus suomalaisessa urheilukirjallisuudessa. Myös Antero Raevuoren elämäkertaromaani Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997) poikkeaa tavanomaisesta elämänkerrasta fiktion suuntaan silloin, "kun on ollut kyse historiallisen totuuden kannalta vähemmän merkittävistä tapahtumista" - ja Lentävä suomalainenhan kertoo enimmäkseen juuri niistä.

Suomennetuista nykyromaaneista löytyy kyllä tuore tapaus, jossa päähenkilönä on oikea huippu-urheilija. Ranskalaisen kirjailijan Jean Echenezin romaani Pitkä juoksu (2010) liittyy olympiavoittaja Emil Zátopekin elämäkertaan.

Nimimerkki Eetu Kivelän nyrkkeilyromaanin Ruuvisuoran (1927) jälkeen Lentävä suomalainen on toinen urheiluromaani, jonka tapahtumapaikat ovat Suomen ulkopuolella, Yhdysvalloissa. Kivelänä romaaninsa julkaissut työväenmies ja ­kirjailija Eero Anton Pulli syntyi Viipurissa ja kuoli Kaliforniassa vuonna 1973.

Sata vuotta kaunokirjallista urheilua

Turun messuilla ensimmäisen Lentävän suomalaisen osti Taina Vesalainen, joka sai kaupan päälle Kylmä maraton -urheilukirjan. Taina halusi signeeraukseen isälleen Veikolle, joka on käynyt juoksemassa maratonin myös New Yorkissa.

YLE Turun päällikön Antti
Korhosen kanssa meillä oli mukava
jutteluhetki Kuisti-lavalla.

Turun kirjamessujen jälkeen on vuorossa huominen Victor Barsokevitsch -valokuvakeskuksen puheenvuoro, johon olen kehitellyt otsikon "Tuntematon urheilukirja - sata vuotta suomalaista kaunokirjallista urheilua".

Turusta jäi mieleen Suomen Kirjailijaliiton palkinnon saaneen Kaari Utrion kiitospuheen lause siitä, miten usein unohdetaan, kuinka halpaa työvoimaa kirjailija on; ei tarvita pääomia, vain pää. Ja jos koneet menevät rikki, kynä ja paperi riittävät.

Turun jälkeen messutellaan Helsingissä. Torstaina klo 13.30 Kirjakahvilan lavalla tapaan ensimmäisen kerran elävänä kirjailijan ja urheilututkijan Erkki Vettenniemen. Parnasson vastaavan tuottajan Karo Hämäläisen johdolla keskustelemme suomalaisen kestävyysjuoksun historiasta.