torstai 11. tammikuuta 2018

Liikkuminen kannattaa, huippu-urheilu upottaa

"Käveleminen ei ole urheilua" eikä varsinkaan huippu-urheilua.
Vetten päällä kävelemistä harjoitellaan mielipideosastolla.
Valtion ja huippu-urheilun erottaminen toisistaan on ottanut pientä tulta vuoden aluksi. Puoli vuotta sitten keskustelu sammui Ylen KulttuuriCoctailissa, jos kohta otti syttyjäkään.

Tänään tämän verran sytytti Savon Sanomien pääkirjoitus, jossa kilpaurheilua puolustetaan yhtä yksituumaisesti kuin lehdet sponsoroivat huippu-urheilua mainoseurojen toivossa. Jos reserviläisten kilpaurheilua tutkitaan ja todetaan, että kilpaileminen edistää ihmistyyppiä, joka pärjää kilpailussa, on saatu juuri sellainen tulos kuin pitikin.

Entä toisin päin?

Kuka selvittäisi, mitä vammoja itse kullekin toinen toistaan vastaan tappeleminen urheilun kentillä on tuottanut. Ja saammeko nauttia näistä huippukilpailijoiden vammaeduista myös työpaikoilla juuri siinä hengessä, mitä SS:n pääkirjoitus huokuu.

Liekkini hiipuu. En jaksa savuta tämän enempää, en edes kommentoida SS:n pääkirjoitustoimittajalle. Tosin ei sitä näytä jaksavan kukaan muukaan.

Niinpä liitän alle neljä vuoden alun sytykettä, jotka saattavat jäädä kytemään jonkun mielessä. Yhteenveto liittyy kumminkin rahaan. Huippu-urheilulle uhrataan huomattavasti enemmän euroja kuin olympiakomitea yrittää peitellä savusumujensa taakse.

"Liikunta kannattaa aina, etenkin kilpaurheilu

(Savon Sanomat, pääkirjoitus 11.1.2018)
https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Liikunta-kannattaa-aina-etenkin-kilpaurheilu/1093408

Liikunnan hyödyllisyys sekä ruumiin että mielen terveyden edistäjänä on todettu tieteellisesti lukemattomia kertoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore tutkimus antaa viitteitä siitä, että hyöty kasvaa liikunnan määrän ja intensiivisyyden mukana.
Reserviläisten toimintakyky -aineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan miehet oireilevat psyykkisesti nuorina aikuisina sitä vähemmän, mitä korkeammalla tasolla he ovat lapsina urheilleet. Lapsena harrastettu kilpaurheilu suojaa tulevilta mielenterveysongelmilta.
Osa tuloksesta johtunee siitä, että tavoitteelliseen harrastukseen valikoituu alun perinkin henkisesti vahvoja ihmisiä. Selitys on kuitenkin riittämätön tutkimuksessa havaitulle selkeälle yhteydelle urheilemisen tason ja mielenterveyden välillä.
Kilpaurheilusta etenkin maailman huipulla välittyy median kautta helposti armoton ja äärimmäisiin uhrauksiin yhdistyvä mielikuva. Tutkimuksen perusteella kuvaa on syytä täydentää kiistattomilla hyvillä puolilla.
Erikoistutkija Kaija Appelqvist-Schmidlechnerin mukaan liikuntaharrastus muun muassa vahvistaa lapsen kaverisuhteita ja sosiaalisia taitoja. Keskeinen merkitys on myös valmentajalla aikuisen mallina vanhempien rinnalla. Etenkin syrjäytymisvaarassa olevien lasten urheiluharrastusta olisi tuettava.
Urheileminen opettaa lapselle sinnikkyyttä ja mielihyvän lykkäämisen taitoa, joka määrittää myöhemmin kypsää aikuisuutta.
Kilpailussa ihminen oppii myös sietämään epäonnistumisia, joita elämä tuo joka tapauk-sessa tullessaan. Vain yksi kerrallaan voi voittaa, mutta aina tulee uusi mahdollisuus kehittyä ja saavuttaa omia tavoitteitaan.

"Urheilun on vakuutettava tukieuroista päättävät poliitikot,

ei pelätä muutaman supertähden pikku bisneksiä. Rahapeliyhtiöiden fuusio sujui poliittisesti niin sutjakasti, että myös Veikkauksen tuotot voidaan jakaa toisiin tarpeisiin, jos on pakko.

(Tero Hakola Helsingin Sanomat 4.1.2018)
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005511668.html

JULKINEN paine pakotti valtion rahapeliyhtiön Veikkauksen suhtautumaan jämäkästi pelihaittojen torjuntaan. Konkreettisin muutos on ruokakaupoista tuttuihin peliautomaatteihin tuleva pakollinen tunnistautuminen. Uudistuksen toivotaan hillitsevän ongelma­pelaajia – siis niitä, jotka ovat jääneet koukkuun ja syytävät peleihin kaikki rahansa.

Pelaamisen vaikeuttamisen uskotaan vähentävän myös Veikkauksen tuloja ja samalla edunsaajille eli liikunnalle, kulttuurille, tieteelle, taiteelle ja nuoriso­työlle ministeriöiden kautta jaettavia avustuksia.

URHEILU saa nykyisin veikkausrahaa vuodessa noin 160 miljoonaa euroa. Se on valtava summa, ja rahavirran kuivuminen huolettaa. Siitä merkkinä on urheilun eettisten asioiden neuvottelukunnan kannanotto ennen joulua.

Neuvottelukunta koostuu urheilu­järjestöjen, viranomaisten ja Veikkauksen tuottoja avustuksina jakavan opetus- ja kulttuuriministeriön edustajista. Nyt neuvottelukunta heristi sormeaan muutamalle urheilupersoonalle, jotka ovat ulkomaisten rahapeliyhtiöiden palveluksessa.
Neuvottelukunta pelkää pelituottojen vähenevän ehkä jopa merkittävästi, kun Mika Häkkisen kaltaiset supertähdet houkuttelevat suomalaispelaajia Veikkauksen kilpailijoiden palveluihin.

Huoli voi olla perusteltu, mutta suuressa kuvassa sillä on urheilun rahoituksen kanssa vähän tekemistä.

Muutaman ihmisen torumisen sijaan urheiluvaikuttajien pitäisi miettiä keinoja, joilla poliittiset päättäjät vakuutetaan siitä, että urheilun tukeminen on oikeasti järkevää, jopa välttämätöntä.

Urheilun rahoituksen kannalta uhka­kuvana on esimerkiksi sosiaalipoliittisten ongelmien kasvu ja siitä aiheutuva paine Veikkauksen tuottojen uudelleenjakoon.

PYSTYYKÖ urheilu perustelemaan tarpeellisuutensa, jos poliittinen paine kasvaa ja tulee tiukka paikka? Rahapeliyhtiöiden fuusio sujui poliittisesti niin sutjakasti, että myös Veikkauksen tuotot voidaan jakaa toisiin tarpeisiin, jos on pakko.

Arvokisojen mitalisaldot eivät riitä puolustukseksi, vaan pöytään on lyötävä kylmiä faktoja eikä vain mutu-tietoa urheilun merkittävyydestä.

Terveysvaikutusten lisäksi esimerkiksi taloushyödyt ovat arvoja, joita ymmärtää tylympikin kamreeri.

Kirjoittaja on urheilutoimituksen uutistuottaja.

"Huippu-urheilua ei ole syytä tukea

(Erkki Lyytikäinen HS 8.1.2018)
https://www.hs.fi/paivanlehti/08012018/art-2000005516194.html

TERO HAKOLA kirjoitti (HS Merkintöjä 4.1.), että urheilu­vaikuttajien pitäisi miettiä keinoja, joilla poliittiset päättäjät vakuutetaan siitä, että urheilun tukeminen on oikeasti järkevää, jopa välttämätöntä.

Huippu-urheilun tukeminen yhteiskunnan varoin ei ole järkevää eikä missään tapauksessa välttämätöntä. Huippu-urheilu on kovaa liiketoimintaa, jota harjoitetaan täysin kaupallisin ehdoin ja toimintatavoin.

Huippu-urheilu kykenee hyvin rahoittamaan itsensä. Siinä on niin paljon eettisiä ongelmia, esimerkiksi doping, ettei yhteiskunnan pidä rahoittaa tuommoista sairasta toi­mintaa. Dopingvalvonnasta luopuminen vapauttaa suuria rahasummia parempaan käyttöön.

Veikkauksen tuki samoin kuin muu yhteiskunnalta tuleva rahoitus tulisi suunnata pelkästään kuntourheiluun, kansanterveyteen ja nuorison liikuntaharrastusten edistämiseen. Tämmöinen toiminta on järkevää, jopa välttämätöntä, ja sillä on kiistattomia, mitattavissa olevia terveysvaikutuksia.
Huippu-urheilua ei enää tarvita edes kansakunnan kasvojen kohotukseen. Se aika on onnellisesti ohitettu.

Erkki Lyytikäinen Espoo

"Huippu-urheilu tarvitsee tukea

Huippu-urheilu opettaa tavoitteelliseen toimintaan, kovaan työhön ja parhaaseen pyrkimiseen.

(Mikko Salonen ja Mika Kojonkoski 10.1.2018)
https://www.hs.fi/paivanlehti/08012018/art-2000005516194.html

ERKKI LYYTIKÄINEN esitti (HS Mielipide 8.1.) Tero Hakolan kolumnin (HS Merkintöjä 4.1.) innoittamana, ettei huippu-urheilua ole syytä ­tukea. Huippu-urheilu tarvitsee yhteiskunnan tukea. Se on vain pienessä määrin Lyytikäisen ­kuvaamaa ”kovaa liiketoimintaa”, joka kykenee rahoittamaan itsensä.

Huippu-urheilua tarvitaan yhteisöllisyyden tuottajana sekä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin välineenä. Mitkä elämykset meiltä suomalaisilta olisivatkaan jääneet kokematta urheiluvuonna 2017 ilman Iivo Niskasen maailmanmestaruutta? Parhaimmillaan huippu-urheilu toimii sosiaalisena muutosagenttina koko yhteiskunnalle, kuten vaikkapa Susijengin EM-menestyksen luoma korishuuma osoitti.

Huippu-urheilu opettaa myös tavoitteelliseen toimintaan, kovaan työhön ja parhaaseen pyrkimiseen. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia, joita tarvitaan muussakin elämässä.

Urheilu saa veikkausrahaa noin 160 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä vain pieni osa menee huippu-urheiluun. Esimerkiksi Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön osuus tästä on alle 10 miljoonaa euroa. Suurin osa Veikkauksen ja muun yhteiskunnan tuesta urheilulle suuntautuu jo nyt Lyytikäisen toivomalla tavalla kuntourheiluun, kansanterveyteen ja nuorison liikuntaharrastusten edistämiseen.

Huippu-urheilun tukemisessa on kyse kansallisesta arvovalinnasta. Viime vuoden lopulla käynnistyi liikuntapoliittisen selonteon parlamentaarinen valmistelu, joka linjaa tuleviksi vuosiksi valtion budjetin käyttöä sekä lainsäädäntöä liikunnan ja urheilun edistämiseen. Tämän työn yhteydessä pohditaan myös huippu-urheilun yhteiskunnallista perustelua ja rahoitusta.

Mikko Salonen toimitusjohtaja, Mika Kojonkoski Huippu-urheiluyksikön johtaja Suomen Olympiakomitea"

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Yle KulttuuriCoctail: Liikuttava liikkumattomuus

Paavo Nurmi 1925. Neittamon tai  Heinrich Ifflandin
kuva, jota ei julkaistu T. Kailan Nurmi-kirjassa, on esillä
Kansallismuseon näyttelyssä
Julkinen ja kätketty Suomi.

"Mikä sen hauskempaa kuin reippailu raittiissa ulkoilmassa. Mikä sen riemukkaampaa kuin polkea mutkaista tietä näkymättömiin tai kiivetä tunturin kuvetta huikeaa laskua varroten. Kaikessa rauhassa henkeni ja ruumiini pelaavat samaan maaliin, kunnes joku yrittää ohi.

Siinä hetkessä alan kilpailla, äkkiä olen yhtä tosissani kuin kiekkoäijä kaukalolla. Näin hyvin huippu-urheilun henki on sisäistynyt ruumiiseeni, vaikka en ole käyttänyt kelloa enkä mitannut lenkkejäni sen jälkeen, kun lopetin kilpailemisen.

Eikä nuoremmilla ole helpompaa: "Pumppia, jalkapäivää ja tapaamisia personal trainerin kanssa." Näin nuorten toimituksen jäsen Sofia Kontro aloittaa kolumninsa, joka päättyy toiveeseen:

"Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin ikäluokkani kykenisi, jos se suuntautuisi pakaralihaksen sijasta kehittämään samalla intohimolla ajatteluaan." (SS 10.3.2017)

Hengen palattua ruumiiseen tiivistin kokemukseni kolmeen aforismiin:

Jos alat kilpailla, olet ylikunnossa.
Jos kilpailet itsesi kanssa, et tunne itseäsi, vaan mittaat yli-ihmisen sisuasi.
Jos urheilun tarkoitus on terve elämä, ihminen ei pysy kunnossa kilpailemalla. Sillä kellon kanssa tappelija on niin sisukas yrittäjä, että haluat tappaa toisen elukan.

Väitän siis, että nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä, vaan tuhoaa mahdollisuuden tuntea itsensä ajattelevaksi eläimeksi, ihmiseksi. 

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Taiteen ja urheilun rajalla suurimmat muutokset


Taiteellisen työn lisäksi Matti Tainio on käyttänyt tutkimuksessaan kestävyysjuoksuharrastustaan apuna urheilukokemusten luonteen jäsentämiseen. Vainion väitöskirja "Parallel worlds : art and sport in contemporary culture" tarkistettiin Jyväskylän yliopistossa vuonna 2015.

"Useat toisiinsa kietoutuneet muutokset erottavat nykyisen näkemyksen taiteesta ja urheilusta aikaisemmasta leimallisen modernista käsityksestä. Tämän päivän taiteessa fyysinen taideteos ei ole samalla tavalla merkityksellinen kuin muutama vuosikymmen sitten. Taiteen painopiste on siirtynyt esineiden tuottamisesta taiteellisiin prosesseihin ja niiden tuottamiin kokemuksiin. Myös urheilu on muuttunut: aiemmin kilpailukeskeisen urheilun keskeiset käsitteet, mitattavat saavutukset ja kirjattavat ennätykset, ovat saaneet uuden muodon. Nykyinen valtavirran harrastajaurheilija on kiinnostunut enemmän kilpailusta itsensä kanssa, omien ennätystensä rikkomisesta kuin kanssaurheilijan voittamisesta.
Lisäksi, sekä taide että urheilu ovat siirtyneet lähemmäksi arjen kokemuksia. Taiteessa tämä on näkyvissä sekä taideteoksissa että taiteellisissa prosesseissa: taideteokset eivät välttämättä poikkea arkiesineistä ja taiteellinen työ on etsinyt muotoja, joissa toiminta tapahtuu taiteen ulkopuolisessa maailmassa. Urheilun siirtymä kohti arkea on tapahtunut hieman erilaisessa muodossa: urheilun kentän laajeneminen on tapahtunut kilpaurheilun ulkopuolisella vapaa-ajan liikunnan alueella, jolloin urheilun painopiste on siirtynyt kilpakentiltä lähemmäs arkielämää.
Myös osallistumisen painottaminen erottaa tämän päivän taiteen ja urheilun niiden alkuperäisistä käytännöistä. Tässäkin taiteen ja urheilun muutokset poikkeavat hieman toisistaan. Taiteessa yleisön osallistuminen on useimmiten riippuvaista taiteen ammattilaisen valinnoista. Toisinaan yleisön osallistuminen teokseen on hyvinkin ohjattua ja toisinaan teos muodostaa kokeilulle avoimen pelikentän. Urheilussa osallistuminen tapahtuu pääosin ruohonjuuritason harrasteurheilun kautta, jolloin kukaan osallistujista ei ole ammattilainen. Lisäksi monissa uusissa nuorisokulttuurin liepeillä syntyneissä urheilulajeissa raja ”oikeiden urheilijoiden” ja harrastajien välillä on huomattavasti vähäisempi kuin perinteisessä kilpaurheilussa.
Muutos urheilun ja taiteen käytännöissä on jossain määrin näkyvissä vakiintuneiden käytäntöjen sisällä, mutta suurimmat muutokset tapahtuvat käytäntöjen raja-alueilla: taidetta lähestyvissä luovissa käytännöissä ja vaihtoehtoisissa ruumiillisissa aktiviteeteissa. Nämä raja-alueiden käytännöt lainaavat piirteitä vakiintuneilta taiteen ja urheilun käytännöiltä ja muokkaavat niitä omien päämääriensä käyttöön.
Viimeaikainen kehitys taiteen ja urheilun käytännöissä on johtanut tilanteeseen, jossa yhteydet ja kohtaamisen mahdollisuudet taiteen ja urheilun välillä ovat suuremmat kuin aikaisemmin. Vaikka yhteyksiä voidaan löytää taiteen ja urheilun historiallisesta kehityksestä, viimeaikainen kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa syyt luoda uusia yhteyksiä taiteen ja urheilun välille ovat painavammat kuin aikaisemmin. Nykykulttuuri suosii toisistaan poikkeavien kulttuuristen käytäntöjen sekoittamista ja kannustaa hyödyntämään uusien yhdistelmien avaamia näkökulmia alkuperäisten käytäntöjen kehittämiseen. Aikaisemmin selkeärajaiset taiteen ja urheilun käytännöt ovat nyt jatkuvassa liikkeessä. Kulttuuristen käytäntöjen uusi ja monitulkintainen tilanne epäselviksi muuttuneine rajoineen luo uuden aktiivisen kentän, missä taiteen kaltaiset ja urheilusta johdetut uudet aktiviteetit voivat kehittyä."


Keywords:artsportrelationshipscultural practicesaestheticstaideurheilukulttuuritoimintaestetiikka

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Huippu-urheilu on erotettava valtiosta

ME EMME URHEILE, VAAN HUIPPU-URHEILU KÄYTTÄÄ MEITÄ


(Tiivistelmä kirjailija Jouni Tossavaisen alustuksesta "Liikuttava liikkumattomuus" Woimistelu- ja urheiluseura Riennon 110-vuotisjuhlan osana Kuopion pääkirjastossa 18.3.2017. Julkaisuvapaa)

Hannes ja perässäjuoksijat
Kuopion pääkirjastossa
perjantaina 18.3.2017 klo 13.00.
Kaikenlaisen kilpailun läpäistessä tv-kameran tapaan koko yhteiskunnan sitä ei pitäisi jättää lätkäsällien varaan. Kiekko-teemujen, tv-harkimoiden ja muiden F1-luokan liikkumattomien liikuttujien vastapainoksi studioon voisi joskus istuttaa yhden ruutu-urheilun kyseenalaistajan.

Niin Yleisradion kuin päivälehtien työhön näyttää kuuluvan pääasiassa huippu-urheilun markkinoiminen, vaikka Ylen arvojen mukaan "Yle Urheilun tavoitteena on käsitellä myös arkoja aiheita". Missä ja milloin näin on tehty? Vastauksessaan Ylen etiikasta vastaava päällikkö toteaa, että "Yle Urheilu on määrätietoisesti kehittänyt Ylen arvopohjalle sopivaa monipuolista tarjontaa".

Jos toimituksissa on hyvistä eettisistä arvoista huolimatta vaikea vaihtaa raidetta, niin eivät siihen ole valmiita huippu-urheilulla doupatut seura-aktiivitkaan, vaikka markkinavetoista tulosurheilua puolustavat argumentit yksi kerrallaan ovat menettäneet sisältönsä ja sitä myötä merkityksensä kansan liikuttajina. Me emme urheile, vaan huippu-urheilu käyttää meitä.

Liikunta ei palaa ihmisen palvelukseen, ennen kuin huippu-urheilu erotetaan valtiosta omaksi dopingvapaaksi areenaksi. Kaikki valtion urheiluvarat on keskitettävä kansan liikuttamiseen ja tulosurheilu siirrettävä itse itseään kustantavaksi kilpailuksi maksullisilla kanavilla. Kun huippu-urheilun terveellisyydellä hurskastelu lopetetaan, urheilija saa doupata vapaasti, ja se joka haluaa seurata tätä tuloskilpailua, kustantaa itse urheilunsa.

Mutta huippu-urheiluun keskittyneelle Suomen Olympiakomitealle keskitetään nyt verovaroja ja vastuuta myös lasten, nuorten, aikuisten ja erityisryhmien liikunnasta. Eikä tervettä sielua löydy ruumiista, vaikka myös kulttuuriväki on oppinut vetoamaan taiteen kansanterveyttä edistäviin vaikutuksiin. Kulttuurin sijaan on saatu hyvinvointipalvelut, ja se mikä ei edistä hyvinvointia ei ole enää tarpeellista taidetta.

Kun kunto, nautinto ja virkistys eivät riitä uheiluporukoiden jatkuvan kasvun tarpeisiin, on tuotettu uusin stiiknafuuli: liikkumattomuus. Näin urheilun hyvä kertomus saadaan jatkumaan tällä kertaa. Ruumis on jälleen valtion ilmaus. Valtion tehtävä on pitää ruumis liikuttavan puhtaana ja huolehtia siitä, että kansalainen kehittyy toivottuun suuntaan fyysisesti ja moraalisesti eikä lisäänny alempiarvoisten ruumiiden kanssa. Toisaalta yksittäisen ruumiin ominaisuuksilla ei ole lopulta merkitystä, sillä olipa lihava miten hyvä, ahkera ja rakas pullukka hyvänsä, hän on silti syyllinen sillä perusteella, että on läski. Ja kukapa meistä ei tuntisi itseään hieman liian lihavaksi.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Urheilukirjojen yksinäiset työparit

Vas. Karo Hämäläinen, Mika Wickström, Ossi Viita ja Ari Paunonen Urheilumuseon väistötiloissa Kalasatamassa maanantaina 24.10.2016.

Vihdoin pääsin kättelemään tutkija Ossi Viitaa ja kiittämään sekä Hymyilevästä Hanneksesta (2003) että käsikirjoituksen luvuista muutenkin kuin sähköpostissa. Ilman Viidan väitöskirjaansa keräämää Kolehmais-tietoa ei olisi romaania Lentävä suomalainen (2014).

Kiitos Viidan kutsun pääsin osallistumaan myös Urheilukirjaston ensimmäiseen lukupiiriin, joka istuttiin Urheilumuseon väistötiloissa Vanhalla talvitiellä. Sotakirjaston tiloista, entisestä makkaratehtaasta, museo palaa Olympiastadionille vasta kolme vuoden evakon jälkeen.   

Jos Viitaa voi pitää Lentävän suomalaisen "työparina", niin ilman urheilutoimittaja Matti Hannuksen taustatöitä ei olisi ilmestynyt ilmeisesti Suomen ensimmäistä oikeaan huippu-urheilijaan liittyvää elämäkertaromaania Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997), jossa fiktion suuntaan mennään silloin, "kun on ollut kyse historiallisen totuuden kannalta vähemmän merkittävistä tapahtumista".   

Hannuksen osuus selvisi minulle vasta lukupiirissä, jossa oli mukana kirjan kirjoittaja, urheilutoimittaja Antero Raevuori. Uutinen Hannuksen "työparin" rooli oli aikoinaan myös Juoksija-lehden perustajalle Tapio Pekoselle, jonka toimituksessa Hannus oli töissä. Osittain tämä oman toimituksen pettäminen selittää Pekosen useamman sivun kitkerää kritiikkiä Juoksijain kuninkaasta.

Tätä taustaa valotti Juoksijan pitkäaikainen päätoimittaja ja toimittaja Ari Paunonen, jonka mukaan Pekonen oli peräti mustasukkainen Nurmesta. Turussa syntyneenä hän piti Nurmea itselleen pyhän alueena, jonne Raevuorella ei olisi ollut asiaa, ehkä ei edes luvan perästä.

"Työparin" töistä Ossi Viita kieltäytyi työttömänä tutkijana Ville Ritolan elämäkerran Suden hetkien (1997) kohdalla. Keräämästään aineistosta hän haluaa itse kirjoittaa kirjansa eikä esimerkiksi kirjailija Antti Tuuri, kuten esitettiin Ritolan kohdalla.

Mutta samanlaista mustasukkaisuutta kuin Pekolalla Nurmen takia Viidalla ei ole vaikkapa Kolehmaisen suhteen. Viidan mielestä urheiluromaani täydentää tutkimusta ja voi jopa päästä lähemmäs todellisuutta kuin tutkija tai tietokirjailija.

Jos Raevuori ei ole Karo Hämäläisen romaanin Yksin (2015) "työpari", niin ainakin Hämäläinen kiinnostui Nurmesta pidettyään esitelmän yläasteella Juoksijain kuninkaan pohjalta. "Syyllinen on paikalla", kuten Hämäläinen sanoi Vuoden urheilukirja -raadin ympärille kootussa lukupiirissä.

Ehkä enemmän kuin Nurmen yksinäisyydestä Yksin kertoo Hämäläisen yksinäisyydestä. Yksinäisyytensä hauskana ja sosiaalisena veikkona pidetty Hämäläinen kertoi huomanneensa katsoessaan jääkiekon MM-loppuottelua yksin. Sen voittanee Suomessa vain jouluaattoillan viettäminen yksin.

Romaanin rakennetta Hämäläinen suunnitteli elokuvan Amadeus (1984) Mozart-Salieri-ristiriidan pohjalta. Monologiksi käsikirjoitus kääntyi, kun Nurmen ja Ritolan riidat eivät menneet ristiin yhtä hyvin kuin elokuvassa. Vanhan miehen ääni löytyi Nurmen 70-vuotishaastattelun kohdasta, jossa sankari murtuu henkosen verran kieltäessään rahajuoksunsa omaisuutensa lähteeksi.

Paunosen lisäksi varsin miehiseen porukaan oli kutsuttu ainakin ME-juoksija Pentti Karvonen, 85, Hannu Teider, Seppo Martiskainen ja Erkki Alaja. Kun ei me nuoret, niin Volmari Iso-Hollon raittiudesta esimerkkiä ottanut ja mahahaavaleikkauksen takia itseään "puolivatsaisten" maailman parhaana juoksijana pitänyt Karvonen kertoi, kuinka dopingista päästään eroon seuraavissa olympialaisissa. Kirjeitse konstit on lähetetty myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtajalle Sebastian Coelle.

Urheilumuseon blogi Tuuletuksia löytyy täältä. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kylmän maratonin perinne katkesi

Kylmän maratonin sijasta uskalsin
yrittää Puijonsarven lenkkiä ensimmäisen
kerran yli kymmeneen vuoteen. Kun aika ja
matkakin jäivät mittaamatta, en raportoi
sen tarkemmin suorituksestani ihailijastani
 Onnista huolimatta. Kuva: Marita Porrassalmi.
Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti järjestettyä juoksukilpailua ei nähdä tänä syksynä Kuopion Väinölänniemellä. Näin katkeaa Kylmän maratonin lähes yhdeksänkymmentävuotinen perinne.

Kylmää maratonia järjestäneen Kuopion Kisa-Veikkojen puheenjohtajan Jorma Starckin mukaan seurasta ei enää löytynyt juoksijoita eikä talkooporukkaa, vaikka muutama muukin on kysellyt aina syksyn viimeisen kilpailuna juostun maratonin perään.

Kylmän kelin lisäksi maratonin erikoisuuteena oli sen pituus, neljäsosa virallisestetusta keksinnöstä: 42 kilometriä ja rapia metrejä päälle. Näin ollen minäkin pääsin kerran Kylmän maratonin vähän yli kympin kisan läpi ja sain muistoksi lätkän.

Raportoin tuoreeltaan savolaiseseta suorituksestani Juoksija-lehteen, ja tarina ilmestyi jonkin verran muokattuna urheilukirjassa Kylmä maraton (2001).