tiistai 4. huhtikuuta 2017

Taiteen ja urheilun rajalla suurimmat muutokset


Taiteellisen työn lisäksi Matti Tainio on käyttänyt tutkimuksessaan kestävyysjuoksuharrastustaan apuna urheilukokemusten luonteen jäsentämiseen. Vainion väitöskirja "Parallel worlds : art and sport in contemporary culture" tarkistettiin Jyväskylän yliopistossa vuonna 2015.

"Useat toisiinsa kietoutuneet muutokset erottavat nykyisen näkemyksen taiteesta ja urheilusta aikaisemmasta leimallisen modernista käsityksestä. Tämän päivän taiteessa fyysinen taideteos ei ole samalla tavalla merkityksellinen kuin muutama vuosikymmen sitten. Taiteen painopiste on siirtynyt esineiden tuottamisesta taiteellisiin prosesseihin ja niiden tuottamiin kokemuksiin. Myös urheilu on muuttunut: aiemmin kilpailukeskeisen urheilun keskeiset käsitteet, mitattavat saavutukset ja kirjattavat ennätykset, ovat saaneet uuden muodon. Nykyinen valtavirran harrastajaurheilija on kiinnostunut enemmän kilpailusta itsensä kanssa, omien ennätystensä rikkomisesta kuin kanssaurheilijan voittamisesta.
Lisäksi, sekä taide että urheilu ovat siirtyneet lähemmäksi arjen kokemuksia. Taiteessa tämä on näkyvissä sekä taideteoksissa että taiteellisissa prosesseissa: taideteokset eivät välttämättä poikkea arkiesineistä ja taiteellinen työ on etsinyt muotoja, joissa toiminta tapahtuu taiteen ulkopuolisessa maailmassa. Urheilun siirtymä kohti arkea on tapahtunut hieman erilaisessa muodossa: urheilun kentän laajeneminen on tapahtunut kilpaurheilun ulkopuolisella vapaa-ajan liikunnan alueella, jolloin urheilun painopiste on siirtynyt kilpakentiltä lähemmäs arkielämää.
Myös osallistumisen painottaminen erottaa tämän päivän taiteen ja urheilun niiden alkuperäisistä käytännöistä. Tässäkin taiteen ja urheilun muutokset poikkeavat hieman toisistaan. Taiteessa yleisön osallistuminen on useimmiten riippuvaista taiteen ammattilaisen valinnoista. Toisinaan yleisön osallistuminen teokseen on hyvinkin ohjattua ja toisinaan teos muodostaa kokeilulle avoimen pelikentän. Urheilussa osallistuminen tapahtuu pääosin ruohonjuuritason harrasteurheilun kautta, jolloin kukaan osallistujista ei ole ammattilainen. Lisäksi monissa uusissa nuorisokulttuurin liepeillä syntyneissä urheilulajeissa raja ”oikeiden urheilijoiden” ja harrastajien välillä on huomattavasti vähäisempi kuin perinteisessä kilpaurheilussa.
Muutos urheilun ja taiteen käytännöissä on jossain määrin näkyvissä vakiintuneiden käytäntöjen sisällä, mutta suurimmat muutokset tapahtuvat käytäntöjen raja-alueilla: taidetta lähestyvissä luovissa käytännöissä ja vaihtoehtoisissa ruumiillisissa aktiviteeteissa. Nämä raja-alueiden käytännöt lainaavat piirteitä vakiintuneilta taiteen ja urheilun käytännöiltä ja muokkaavat niitä omien päämääriensä käyttöön.
Viimeaikainen kehitys taiteen ja urheilun käytännöissä on johtanut tilanteeseen, jossa yhteydet ja kohtaamisen mahdollisuudet taiteen ja urheilun välillä ovat suuremmat kuin aikaisemmin. Vaikka yhteyksiä voidaan löytää taiteen ja urheilun historiallisesta kehityksestä, viimeaikainen kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa syyt luoda uusia yhteyksiä taiteen ja urheilun välille ovat painavammat kuin aikaisemmin. Nykykulttuuri suosii toisistaan poikkeavien kulttuuristen käytäntöjen sekoittamista ja kannustaa hyödyntämään uusien yhdistelmien avaamia näkökulmia alkuperäisten käytäntöjen kehittämiseen. Aikaisemmin selkeärajaiset taiteen ja urheilun käytännöt ovat nyt jatkuvassa liikkeessä. Kulttuuristen käytäntöjen uusi ja monitulkintainen tilanne epäselviksi muuttuneine rajoineen luo uuden aktiivisen kentän, missä taiteen kaltaiset ja urheilusta johdetut uudet aktiviteetit voivat kehittyä."


Keywords:artsportrelationshipscultural practicesaestheticstaideurheilukulttuuritoimintaestetiikka

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Huippu-urheilu on erotettava valtiosta

ME EMME URHEILE, VAAN HUIPPU-URHEILU KÄYTTÄÄ MEITÄ


(Tiivistelmä kirjailija Jouni Tossavaisen alustuksesta "Liikuttava liikkumattomuus" Woimistelu- ja urheiluseura Riennon 110-vuotisjuhlan osana Kuopion pääkirjastossa 18.3.2017. Julkaisuvapaa)

Hannes ja perässäjuoksijat
Kuopion pääkirjastossa
perjantaina 18.3.2017 klo 13.00.
Kaikenlaisen kilpailun läpäistessä tv-kameran tapaan koko yhteiskunnan sitä ei pitäisi jättää lätkäsällien varaan. Kiekko-teemujen, tv-harkimoiden ja muiden F1-luokan liikkumattomien liikuttujien vastapainoksi studioon voisi joskus istuttaa yhden ruutu-urheilun kyseenalaistajan.

Niin Yleisradion kuin päivälehtien työhön näyttää kuuluvan pääasiassa huippu-urheilun markkinoiminen, vaikka Ylen arvojen mukaan "Yle Urheilun tavoitteena on käsitellä myös arkoja aiheita". Missä ja milloin näin on tehty? Vastauksessaan Ylen etiikasta vastaava päällikkö toteaa, että "Yle Urheilu on määrätietoisesti kehittänyt Ylen arvopohjalle sopivaa monipuolista tarjontaa".

Jos toimituksissa on hyvistä eettisistä arvoista huolimatta vaikea vaihtaa raidetta, niin eivät siihen ole valmiita huippu-urheilulla doupatut seura-aktiivitkaan, vaikka markkinavetoista tulosurheilua puolustavat argumentit yksi kerrallaan ovat menettäneet sisältönsä ja sitä myötä merkityksensä kansan liikuttajina. Me emme urheile, vaan huippu-urheilu käyttää meitä.

Liikunta ei palaa ihmisen palvelukseen, ennen kuin huippu-urheilu erotetaan valtiosta omaksi dopingvapaaksi areenaksi. Kaikki valtion urheiluvarat on keskitettävä kansan liikuttamiseen ja tulosurheilu siirrettävä itse itseään kustantavaksi kilpailuksi maksullisilla kanavilla. Kun huippu-urheilun terveellisyydellä hurskastelu lopetetaan, urheilija saa doupata vapaasti, ja se joka haluaa seurata tätä tuloskilpailua, kustantaa itse urheilunsa.

Mutta huippu-urheiluun keskittyneelle Suomen Olympiakomitealle keskitetään nyt verovaroja ja vastuuta myös lasten, nuorten, aikuisten ja erityisryhmien liikunnasta. Eikä tervettä sielua löydy ruumiista, vaikka myös kulttuuriväki on oppinut vetoamaan taiteen kansanterveyttä edistäviin vaikutuksiin. Kulttuurin sijaan on saatu hyvinvointipalvelut, ja se mikä ei edistä hyvinvointia ei ole enää tarpeellista taidetta.

Kun kunto, nautinto ja virkistys eivät riitä uheiluporukoiden jatkuvan kasvun tarpeisiin, on tuotettu uusin stiiknafuuli: liikkumattomuus. Näin urheilun hyvä kertomus saadaan jatkumaan tällä kertaa. Ruumis on jälleen valtion ilmaus. Valtion tehtävä on pitää ruumis liikuttavan puhtaana ja huolehtia siitä, että kansalainen kehittyy toivottuun suuntaan fyysisesti ja moraalisesti eikä lisäänny alempiarvoisten ruumiiden kanssa. Toisaalta yksittäisen ruumiin ominaisuuksilla ei ole lopulta merkitystä, sillä olipa lihava miten hyvä, ahkera ja rakas pullukka hyvänsä, hän on silti syyllinen sillä perusteella, että on läski. Ja kukapa meistä ei tuntisi itseään hieman liian lihavaksi.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Urheilukirjojen yksinäiset työparit

Vas. Karo Hämäläinen, Mika Wickström, Ossi Viita ja Ari Paunonen Urheilumuseon väistötiloissa Kalasatamassa maanantaina 24.10.2016.

Vihdoin pääsin kättelemään tutkija Ossi Viitaa ja kiittämään sekä Hymyilevästä Hanneksesta (2003) että käsikirjoituksen luvuista muutenkin kuin sähköpostissa. Ilman Viidan väitöskirjaansa keräämää Kolehmais-tietoa ei olisi romaania Lentävä suomalainen (2014).

Kiitos Viidan kutsun pääsin osallistumaan myös Urheilukirjaston ensimmäiseen lukupiiriin, joka istuttiin Urheilumuseon väistötiloissa Vanhalla talvitiellä. Sotakirjaston tiloista, entisestä makkaratehtaasta, museo palaa Olympiastadionille vasta kolme vuoden evakon jälkeen.   

Jos Viitaa voi pitää Lentävän suomalaisen "työparina", niin ilman urheilutoimittaja Matti Hannuksen taustatöitä ei olisi ilmestynyt ilmeisesti Suomen ensimmäistä oikeaan huippu-urheilijaan liittyvää elämäkertaromaania Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997), jossa fiktion suuntaan mennään silloin, "kun on ollut kyse historiallisen totuuden kannalta vähemmän merkittävistä tapahtumista".   

Hannuksen osuus selvisi minulle vasta lukupiirissä, jossa oli mukana kirjan kirjoittaja, urheilutoimittaja Antero Raevuori. Uutinen Hannuksen "työparin" rooli oli aikoinaan myös Juoksija-lehden perustajalle Tapio Pekoselle, jonka toimituksessa Hannus oli töissä. Osittain tämä oman toimituksen pettäminen selittää Pekosen useamman sivun kitkerää kritiikkiä Juoksijain kuninkaasta.

Tätä taustaa valotti Juoksijan pitkäaikainen päätoimittaja ja toimittaja Ari Paunonen, jonka mukaan Pekonen oli peräti mustasukkainen Nurmesta. Turussa syntyneenä hän piti Nurmea itselleen pyhän alueena, jonne Raevuorella ei olisi ollut asiaa, ehkä ei edes luvan perästä.

"Työparin" töistä Ossi Viita kieltäytyi työttömänä tutkijana Ville Ritolan elämäkerran Suden hetkien (1997) kohdalla. Keräämästään aineistosta hän haluaa itse kirjoittaa kirjansa eikä esimerkiksi kirjailija Antti Tuuri, kuten esitettiin Ritolan kohdalla.

Mutta samanlaista mustasukkaisuutta kuin Pekolalla Nurmen takia Viidalla ei ole vaikkapa Kolehmaisen suhteen. Viidan mielestä urheiluromaani täydentää tutkimusta ja voi jopa päästä lähemmäs todellisuutta kuin tutkija tai tietokirjailija.

Jos Raevuori ei ole Karo Hämäläisen romaanin Yksin (2015) "työpari", niin ainakin Hämäläinen kiinnostui Nurmesta pidettyään esitelmän yläasteella Juoksijain kuninkaan pohjalta. "Syyllinen on paikalla", kuten Hämäläinen sanoi Vuoden urheilukirja -raadin ympärille kootussa lukupiirissä.

Ehkä enemmän kuin Nurmen yksinäisyydestä Yksin kertoo Hämäläisen yksinäisyydestä. Yksinäisyytensä hauskana ja sosiaalisena veikkona pidetty Hämäläinen kertoi huomanneensa katsoessaan jääkiekon MM-loppuottelua yksin. Sen voittanee Suomessa vain jouluaattoillan viettäminen yksin.

Romaanin rakennetta Hämäläinen suunnitteli elokuvan Amadeus (1984) Mozart-Salieri-ristiriidan pohjalta. Monologiksi käsikirjoitus kääntyi, kun Nurmen ja Ritolan riidat eivät menneet ristiin yhtä hyvin kuin elokuvassa. Vanhan miehen ääni löytyi Nurmen 70-vuotishaastattelun kohdasta, jossa sankari murtuu henkosen verran kieltäessään rahajuoksunsa omaisuutensa lähteeksi.

Paunosen lisäksi varsin miehiseen porukaan oli kutsuttu ainakin ME-juoksija Pentti Karvonen, 85, Hannu Teider, Seppo Martiskainen ja Erkki Alaja. Kun ei me nuoret, niin Volmari Iso-Hollon raittiudesta esimerkkiä ottanut ja mahahaavaleikkauksen takia itseään "puolivatsaisten" maailman parhaana juoksijana pitänyt Karvonen kertoi, kuinka dopingista päästään eroon seuraavissa olympialaisissa. Kirjeitse konstit on lähetetty myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtajalle Sebastian Coelle.

Urheilumuseon blogi Tuuletuksia löytyy täältä. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kylmän maratonin perinne katkesi

Kylmän maratonin sijasta uskalsin
yrittää Puijonsarven lenkkiä ensimmäisen
kerran yli kymmeneen vuoteen. Kun aika ja
matkakin jäivät mittaamatta, en raportoi
sen tarkemmin suorituksestani ihailijastani
 Onnista huolimatta. Kuva: Marita Porrassalmi.
Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti järjestettyä juoksukilpailua ei nähdä tänä syksynä Kuopion Väinölänniemellä. Näin katkeaa Kylmän maratonin lähes yhdeksänkymmentävuotinen perinne.

Kylmää maratonia järjestäneen Kuopion Kisa-Veikkojen puheenjohtajan Jorma Starckin mukaan seurasta ei enää löytynyt juoksijoita eikä talkooporukkaa, vaikka muutama muukin on kysellyt aina syksyn viimeisen kilpailuna juostun maratonin perään.

Kylmän kelin lisäksi maratonin erikoisuuteena oli sen pituus, neljäsosa virallisestetusta keksinnöstä: 42 kilometriä ja rapia metrejä päälle. Näin ollen minäkin pääsin kerran Kylmän maratonin vähän yli kympin kisan läpi ja sain muistoksi lätkän.

Raportoin tuoreeltaan savolaiseseta suorituksestani Juoksija-lehteen, ja tarina ilmestyi jonkin verran muokattuna urheilukirjassa Kylmä maraton (2001).

tiistai 11. lokakuuta 2016

Hanneksen suku suuttui kuunnelmasta

Niin tutkija Ossi Viidan kuin taiteilija Erkki Soinisen kanssa oli puhetta yhteydenottamisesta Hanneksen elossa elävään tyttäreen Helsingissä. Romaanin kirjoitusvaiheessa en halunnut ottaa yhteyttä Viidan ja Soinisen tapaamaan tyttäreen, koska samaan aikaan pelotti kirjailija Riikka Ala-Harjan romaanin kohtalo. Maihinnnousun (2012) ilmestyttyä Riikan sisko väitti tietävänsä paremmin, mitä fiktioon olisi pitänyt kirjoittaa.

Isä Jaakoppi, Martta, Alma ja Hannes häissään 1915.
Pelkoni olisivat ilmeisesti toteutuneet Kolehmaisen sukulaisten kohdalla. Siihen viittaa Hanneksen tyttären tyttären Ilse Auvisen lähettämä viesti Pekka Laasoselle, kuunnelman Lentävä suomalainen ohjaajalle ja Kuopion kaupunginteatterin johtajalle.

Kuunnelman kuunneltuaan Ilse Auvinen kirjoitti myös Facebookin julkiselle seinälleni niin, että voin lainata viestin kokonaan:

"Kuuntelin ja ihmettelin miksi fiktiivistä 'tietoa' levitetään henkilöstä, jonka elämä oli täysin toisenlainen. Mutta tämähän tuntuu olevan ajan trendi, keksitään 'totuuksia' eikä välitetä/haluta otta selvää asioiden oikeellisuudesta. Seuraavaksi varmaan Hanneksesta tehdään musta."

Laasoselle lähetyssä viestissä kuunnelman vääräksi tiedoksi tarkennetaan Hanneksen vaimon Alman siskon ikä. Viestissä Marttaa väitetään 14‒15 vuoden ikäiseksi niin, että Hannes olisikin ollut pedofiili eli lapsiin sekautuja. Kuitenkin kuunnelman ajassa keväällä 1921 Martta on 23-vuotias, syntynyt tietojeni mukaan vuonna 1898.

Se, että Hannesta palkattaisiin näyttelemän musta, viitannee televisiossa nähtyyn Mannerheim-fiktioon. Tosin yhtä fiktiota on Hanneksen sukulaisten oletus siitä, että kuunnelman tai romaanin pohjalta tehtäisiin näytelmää. Ei tehdä.

Aikoinaan tällaisilla puheilla saatiin Hanneksen patsaalle housut jalkaan Kuopiossa. Nyt uutiseksi jää, että Kolehmaisen sukulaiset eivät ole lukeneet romaania New Yorkin Lentävä suomalainen. Eikä pidäkään, jos jo kuunnelman takia joutui pahoittamaan mielensä.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuunnelma-arvostelu


Kuunnelmassa olympiavoittaja on aika eksyksissä

Lentävä suomalainen kertoo Hannes Kolehmaisesta New Yorkissa.
RADIO JA TV 9.10.2016 2:00


"Hannes Kolehmaninen New Yorkissa vuonna 1911." Kolehmaninen po. Kolehmainen, ja kuva on vuodelta 1915. New Yorkin läpijuoksun voittokuvan taustasta kerrotaan tarkemmin täällä. 




KUOPION kaupunginteatterin ja Radioteatterin yhteistyönä toteutettu kuunnelma Lentävä suomalainen näyttää viisinkertaisen olympiamitalistin Hannes Kolehmaisen (1899–1966) surumielisessä valossa.
Juoksija tuntuu olevan eksyksissä New Yorkissa kahden naisen loukussa.
SUOMEN ja Yhdysvaltain välillä horjuvan Kolehmaisen oloa ei helpota, että hän on joutunut 1920-luvun poliittisen jakautumisen pelinappulaksi.
Sosialistit syyttävät häntä petturiksi ja "leipävallankumoukselliseksi".
JOUNI TOSSAVAISEN kirjoittama ja Pekka Laasosen ohjaama kuunnelma hakee vaikutteensa menneisyydestä.

Dramaturgia ja äänisuunnittelu eivät tarjoa yllätyksiä. Pääroolin tulkitseva Karri Lämpsä on suomalaisessa eleettömyydessään turhankin pedantti – tunnerekisteri on kadoksissa.

KUN urheilusankari lopulta päätyy palaamaan kotimaahansa, ratkaisu ei taida tehdä häntä yhtään onnellisemmaksi.


Kuunnelman voi kuunnella Yle Areenasta kuukauden verran.